Poprock-yhtye Neljä Ruusua aktivoituu jälleen. Yhtye päättää vuosia kestäneen julkaisutauon ja suuntaa keväällä konserttisalikiertueelle.
Neljä Ruusua julkaisi uuden Kuulemiin-singlen perjantaina 27. helmikuuta. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen julkaisu lähes neljään vuoteen.
Biisi alkaa Koden dobrolla
Uuden kappaleen on tuottanut Mikko ”Tamu” Tamminen, joka tunnetaan myös esimerkiksi Yön polte -yhtyeestä ja Kuningas Pähkinä & Setä Tamu -parivaljakon toisena osapuolena. Hän on yksi maamme kansainvälisesti menestyksekäimmistä musiikintekijöistä, sillä Tamminen on julkaissut listaykkösiä useisiin Aasian maihin.
Mukana kappaleella on soitin, jota Neljän Ruusun levyillä ei ole aiemmin käytety.
– Biisi alkaa Koden dobrolla – instrumentti, jota ei ole koskaan käytetty Neljän Ruusun levyillä. Jengi on varmaankin innoissaan, että nyt ne on ruvennut tekemään bluesia. Hetken päästä liu’utaan tähän päivään, soundi on vetävä, kertoo laulaja Ilkka Alanko tiedotteessa.
– Kertosäkeestä käy selväksi mistä on kyse; Neljä Ruusua is back! Post chorus vie vielä ylimpiin kerroksiin, kunnes kellarin kautta palataan maan tasalle kohti valoa, Alanko jatkaa.
Alangon mukaan kappale käsittelee elämänmuutoksia ja ihmissuhteita.
– Mietin vaan, että liittyyköhän se jotenkin siihen kuuluisaan viidenkympin villitykseen, kun on jonkun verran tuttavapiirissä tullut noita erotapahtumia. Kelataan että suhde junnaa paikallaan, eikä ole enää kipinää. Vielä ehtisi löytää jotain parempaa, Alanko valottaa.
Neljä Ruusua suuntaa maaliskuussa Akustinen unelma – Sähköinen sydän -kiertueelle. Kiertue on jatkoa vuoden 2024 Akustinen unelma -kiertueelle.
– Konserteissa tulee olemaan kaksi puolta. Ensimmäinen setti on akustinen, mutta ei välttämättä rauhallinen. Siinä on samaan aikaan herkkyyttä ja vaaraa. Väliajan jälkeen sähköistämme tunnelman ja ”sytytämme valot”, Alanko kuvailee.
Akustinen unelma – Sähköinen sydän -konserttisalikiertue:
19.03. Logomo, Turku
20.03. Laurentius-sali, Lohja
21.03. Promenadisali, Pori
27.03. Sibeliustalo, Lahti
28.03. Taidetehdas, Porvoo
02.04. Verkatehdas, Hämeenlinna
03.04. Paviljonki, Jyväskylä
04.04. Mikaeli, Mikkeli
05.04. Madetojan sali, Oulu
10.04. Kaukametsän sali, Kajaani
11.04. Musiikkikeskus, Kuopio
17.04. Järvenpää-talo, Järvenpää
18.04. Kulttuuritalo Virta, Imatra
23.04. Työväen Teatteri, Tampere
24.04. Konserttitalo, Kotka
25.04. Kulttuuritalo, Helsinki
Voit lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Neljä Ruusua tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.