Eilen Tampereen Nokia Areenalla Pete Parkkonen ja Linda Lampenius valittiin Suomen edustajaksi Euroviisuihin. He ottivat Liekinheitin-kappalellaan UMK-kilpailussa murskavoiton satojen pisteiden erolla seuraavaan. Olimme paikalla aistimassa tunnelmia.
Illan varsinaisen UMK-kilpailun ja suoran lähetyksen jo loputtua Nokia Arenan kolmen kerroksen jatkobileissä nähtiin todellinen yllätysesiintyjä, kun juuri kilpailussa voiton vienyt parivaljakko nousi yhdelle jatkojuhlien esiintymislavoista.
Vielä kerran Liekinheitin livenä

Pete Parkkonen ja Linda Lampenius esittivät jatkojen yleisölle kilpailukappaleensa Liekinheitin ja saivat yleisön villiintymään toden teolla. Ensimmäistä kertaa viisufanit pääsivät näkemään idolinsa pienellä lavalla ja aivan kosketusetäisyydellä. Lampenius kertoi samalla jännittäneensä kovasti kilpailun tulosta ja kertoi voiton olleen hänelle yllätys.
Jatkobileiden lavalle nousi hetken kuluttua myös toinen kilpailussa mukana ollut tähti, kun Takatukka-kappaleellaan toisena ennakkosuosikkina kilpaillut Antti Paalanen esitti vielä kerran biisinsä. Jatkojuhlien yleisö yhtyi kovaan ääneen kappaleen tarttuvaan kertosäkeeseen.



Pete Parkkonen ja Linda Lampenius edustavat siis Suomea Wienissä, Itävallassa, keväällä järjestettävissä Euroviisuissa. Moni Tampereella viisuja seuranneista pitää Suomen mahdollisuuksia kansainvälisissä kilpailussa tällä hetkellä hyvänä. Suomi on ollut vedonlyöjien suosikkikohteita jo pitkään, eikä nyt tehty viisuedustajien valinta ainakaan heikentänyt Suomen mahdollisuuksia.
Voit lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Linda Lampenius, Pete Parkkonen, UMK tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.