Game of Thrones laajenee televisioruuduilta valkokankaille. Sarjan pitkään huhuttu spinoff-elokuva on saanut vahvistuksen.
George R.R. Martinin fantasiamaailmaan sijoittuva elokuva on työn alla Warner Bros. -tuotantoyhtiön toimesta, kertoo The Hollywood Reporter. Elokuvan käsikirjoittajaksi on kiinnitetty Beau Willimon, joka on työskennellyt muun muassa ylistetyn Star Wars -sarja Andorin parissa.
Martin vihjaili Game of Thrones -elokuvasta jo tammikuussa. Hän kertoi The Hollywood Reporterin haastattelussa, että elokuva kuvaisi kuningas Aegon I Targaryenin Westerosin valloitusta noin 300 vuotta ennen televisiosarjan tapahtumia.
Martin vertasi suunniteltua elokuvaa mittakaavaltaan Denis Villeneuven Dyyni-elokuviin. Tuolloin oli kuitenkin olemassa vielä mahdollisuus, että tarina sovitettaisiin elokuvan sijaan televisiosarjaksi.
Idea Game of Thrones -elokuvasta ei ole uusi. Vuonna 2013 alkuperäisen sarjan showrunnerit David Benioff ja Dan Weiss esittelivät HBO:lle ideansa lopettaa sarja kolmen elokuvan muodossa. HBO ei pitänyt ideasta.
Game of Thrones päättyi vuonna 2019. Sarjan maailmaan on kuitenkin palattu sittemmin spinoff-sarjoissa House of the Dragon ja A Knight of the Seven Kingdoms.
House of the Dragon jatkuu tänä kesänä kolmannen tuotantokautensa merkeissä. Tänä vuonna alkaneelle A Knight of the Seven Kingdomsille työstetään parhaillaan toista kautta.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Game of Thrones tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.