Suomi siirtyi vuonna 2002 markoista euroon, ja samalla tehtiin päätös jättää yhden sentin kolikot pois käteiskaupasta. Aikoinaan päätös tuotti jonkin verran päänvaivaa sekä kaupoille ja asiakkaille että pankeillekin. Samalla toisaalta Suomen eurosenttien arvo nousi odottamattoman korkeaksi.
Nyt pikkupojat ovat keksineet tavan, jolla he saavat aivan laillisesti ilmasia makeisia vähittäiskaupoista. Kauppojen ongelma on nimittäin senttien pyöristämisessä, jota pikkupojat käyttävät hyväkseen. Verkossa julkaistulla videolla nähdään kuinka pojat ostavat S-Marketista kahdella sentillä irtomakeisia, ja kassalla loppusummaksi tulee asianmukaisesti 0,00 euroa. Pojat lähtevät kaupasta kolmea ilmaista karkkia rikkaampana.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Nettivideot, Uutiset -osioistamme.