Suomalaisille 90 miljoonan euron lasku – olemme Euroopan häntäpäässä

Koti & Asuminen
Toimittaja:

Suomi on pantillisten juomapakkausten kierrättämisen mallimaa. Valitettavasti kierrätysinto vaikuttaa laskevan huomattavasti silloin, kun kierrätyksestä ei seuraa rahallista palkkiota.

Pantittomista muovisista kuluttajapakkauksista suurin osa päätyy Suomessa edelleen sekajätteeseen, kertoo Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy. Pantittomista kuluttajamuovipakkauksista lajiteltiin vuonna 2025 muovinkeräykseen vain hieman yli kolmannes, 36 prosenttia.

Loput pantittomista muovisista kuluttajapakkauksista lajiteltiin väärin. Tyypillisimmin ne päätyivät sekajätteeseen.

Vuosittain syntyvästä muovipakkausjätteestä suurin osa, noin 95 000 tonnia, on kuluttajapakkauksia. Oikein lajitelluista muovipakkauksista voidaan valmistaa sekä uusia pakkauksia että monenlaisia tuotteita tiskiharjoista aina rakennustarvikkeisiin.

– Suurin potentiaali kierrätysasteen kasvattamiseen piilee juuri pantittomissa kuluttajapakkauksissa. Ne muodostavat 60 % kaikista muovipakkauksista, mutta vain reilu kolmasosa lajitellaan. Tavoite olisi, että kahdeksan kymmenestä muovisesta kuluttajapakkauksesta lajiteltaisiin, kertoo Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:n toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen tiedotteessa.

EU:n asettaman tavoitteen mukaan 55 prosenttia muovipakkauksista tulee kierrättää vuoteen 2030 mennessä. Saavutettu muovin kierrätysaste vaikuttaa EU-maksujen suuruuteen. Tällä hetkellä Suomi maksaa vuosittain 90 miljoonaa euroa kierrättämättömistä muovipakkauksista. Ahkerampi pakkausmuovin lajittelu tietäisi pienempiä maksettavia summia.

– Suomi on muovipakkausten kierrätysasteessa Euroopan maista vasta sijalla 21. Jäämme todella kauas kärkimaista, Tanskanen kertoo.

Kierrätyksen vähäisyyteen vaikuttaa osittain kierrättämiseen liittyvä epätietoisuus. Kuluttajat eivät aina tiedä, mitä muovinkeräysastioihin saa edes laittaa.

Toisin kuin moni luulee, ei muovipakkausta tarvitse pestä. Hämminkiä aiheuttaa toisaalta myös esimerkiksi se, että vain muovipakkauksille tarkoitettuun muovinkeräykseen ei saa laittaa esimerkiksi muovileluja tai hiusharjoja.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.