Suomelle upeasti kultaa naisten yhdistetyssä Salpausselän kisoissa tuonut Minja Korhonen on nyt palkittu yhdistetyn gaalaillassa, jossa hän sai kunnian vastaanottaa Vuoden naisurheilijan palkinnon.
Korhonen toi äskettäin Lahden kisoista Suomeen vielä toisenkin mitalin yhdessä Ilkka Herolan kanssa, kun he voittivat yhdistetyn parisprinttillä hopeaa.
Yhdistetyn FIS-maailmancupin juhlassa Korhonen oli pukeutunut upeaan valkoiseen asuun, joka yllään hän vastaanotti tuoreimman palkintonsa. Lisäksi hän voitti toisenkin palkinnon, sillä Korhonen sai myös Vuoden hetki -kunniakirjan.
Korhosen suoritus oli tärkeä monin tavoin, sillä loppusuoralla 18-vuotias näytti kaapin paikan kisan norjalaiselle ennakkosuosikille, Ida Marie Hagenille. Minjan kova suoritus oli yllätys myös hänelle itselleen.
Ennen voitokasta kilpailuaan Korhonen kommentoi Yleisradiolle miten hän oli jo vuosien ajan kisojen katsomossa toivonut pääsevänsä itsekin joskus kisaamaan. Hän ei kenties vielä tuolloin aavistanut miten upea tästä kilpailusta hänelle tulisikaan.
– Mä oon nyt pari vuotta ollut täällä katsojien puolella katsomassa kisoja, ja joka kerta toivonut entistä enemmän, että itsekin pääsisin kisaamaan. Vihdoin se toteutuu ja vitsi miten siistiä ja nyt tässä vaiheessa, Minja Korhonen kertoi ennen kilpailua.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Minja Korhonen tai laajemmin samasta aihealueesta Urheilu -osioistamme.