Viime päivinä Suomessa on saatu nauttia hyvin edullisista pörssisähkön hinnoista, kun hinnat ovat olleet parhaimmillaan jopa miinuksella. Tiistaina tilanne kuitenkin muuttuu ainakin hetkellisesti.
Tiistaina saadaan vielä edullisesti hinnoiteltua pörssisähköä päivän ajan, mutta illalla tilanne muuttuu kuitenkin nopeasti.
Illalla luvassa kalliimpaa sähköä
Aamuyöllä 2.00 alkaneella tunnilla pörssisähköä sai 0,609 sentillä kilowattitunnilta, mutta kello 18.00 tilanne alkaa kuitenkin nopeasti muuttua. Hinta nousee nimittäin lyhyessä ajassa moninkertaiseksi, joten tiistaina esimerkiksi saunominen rokottaa ja lompakkoa jo jonkin verran.
Vuorokauden kallein tunti alkaa kello 22.00, jolloin tunnin keskihinta nousee 7,767 senttiin kilowattitunnilta. Kallein vartti alkaa kello 22.30, jolloin kilowattitunnin hinta on 15 minuutin ajan 8,658 senttiä.
Kotitalouksien ei kannata vielä tästä hintojen noususta kuitenkaan säikähtää, sillä tuoreimpien sääennusteiden mukaan luvassa on hyvin nopeasti lämpenevää säätä. Se tarkoittaa yleensä sähkön hintojen laskemista, kun lämmitystarve laskee ja aurinkopaneelien tuotto nousee.
Yhtä lailla kuluvana keväänä pörssisähkön hintoihin vaikuttaa tuulisuus, sillä tuulivoiman merkitys hinnanmuodostuksessa on viime aikoina kasvanut tuulivoimaloiden lisääntymisen myötä. Sopivan navakka kevättuuli pitää osaltaan pörssisähkön hintoja kurissa.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten pörssisähkö, sähkö tai laajemmin samasta aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.