Kevät näkyy suomalaisten käyttäytymisessä myös liikenteessä. Monien tien päälle lähtevien kaasujalka muuttuu tavanomaista raskaammaksi lumien ja jäiden sulaessa pois.
Ajonopeuksien nouseminen herättää vuosittain poliisin mielenkiinnon. Tämä näkyy muun muassa tehostetun valvonnan lisääntymisenä.
VT3 ja VT4 erityistarkkailussa
Sisä-Suomen poliisilaitos valvoi 20.-26. huhtikuuta tehostetusti liikennettä Pirkanmaalla valtatiellä 3 pohjoisen suuntaan ja Keski-Suomessa valtatiellä 4 pohjoisen suuntaan.
Poliisi kiinnitti huomiota erityisesti ajonopeuksiin. Tehovalvonta keväällä on selvästi tarpeen.
Nopeudet perinteisesti nousevat, kun renkaat on vaihdettu ja keli paranee, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitoksen tiedotteessa ylikomisario Jari Näkki.
Pirkanmaalla sakkoja määrättiin tehovalvonnan yhteydessä 23 kuljettajalle. Liikennevirhemaksuja sai neljä kuljettajaa.
8 ajokorttia pantiin hyllylle.
Poliisi määräsi ajokieltoon Pirkanmaalla kahdeksan kuljettajaa, joista kaksi ajoi 125 km/h ja 129 km/h nopeutta 80:n rajoitusalueella. Lisäksi kiinni jäi yksi rattijuoppo ja kaksi ajo-oikeudetonta kuljettajaa.
Keski-Suomessa poliisi määräsi tehovalvonnassa sakkoja jopa 87 kuljettajalle. Liikennevirhemaksuja koitui 76 kuljettajalle.
Ajokieltoon määrättiin yhdeksän kuljettajaa. Poliisi tapasi esimerkiksi 100 km/h nopeusrajoituksen alueella 200 km/h ja 216 km/h nopeutta ajaneet autoilijat.
Rattijuoppoja kiinni kolme
Rattijuoppoja jäi Keski-Suomessa kiinni kolme kappaletta. Poliisi tapasi tien päällä myös neljä ajo-oikeudetonta kuljettajaa ja yhden etsintäkuulutetun.
Lisäksi poliisi teki Keski-Suomessa yhden huumetakavarikon liikenteenvalvonnan yhteydessä.
Poliisin mukaan seuraava nopeusvalvontajakso on edessä 25.-31. toukokuuta. Liikennettä valvotaan kyseisenä ajanjaksona jälleen sekä Pirkanmaalla että Keski-Suomessa.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten liikenne, Poliisi Suomi tai laajemmin samasta aihealueesta Autot -osioistamme.