Kilvettömän kuljettajan raju pakomatka päättyi piikkimattoon

Uutiset Toimittaja:

Itä-Uudenmaan poliisin tehtävissä näkyivät 20. huhtikuuta alkaneella viikolla muun muassa ylinopeudet ja päihteet. Yhteen tehtävistä liittyi takaa-ajo, joka päättyi piikkimattoon.

Poliisipartio havaitsi lauantaina 25. huhtikuuta noin kello 18.30 Järvenpään rautatieaseman läheisyydessä kilvettömän henkilöauton. Kuljettaja lähti kiihdyttämään karkuun havaitessaan poliisipartion kytkevän pysäytysvalon päälle.

Takaa-ajossa monia partioita

Tehtävälle liittyi useita poliisin partioita. Pakomatka kulki Järvenpäästä Pornaisiin ja takaisin. Poliisin mukaan kuljettaja aiheutti useita vakavia vaaratilanteita sekä sivullisille että kyydissään olleille kolmelle kanssamatkustajalle.

– Kuljettajalle taajama-alueella mitattu nopeus oli pahimmillaan noin 100 km/h. Hän teki taajama-alueella lisäksi useita vaarallisia ohituksia ja ajoi useita kertoja päin punaisia liikennevaloja, kertoo tiedotteessa rikoskomisario Niina Kolari.

Pakoauton kuljettaja ohitti myös poliisin partioauton vastaantulevien kaistan puolelta, mistä seurasi vaurioita. Kuljettaja ajoi ohi kahdesta poliisin asettamasta piikkimatosta. Pakomatka päättyi lopulta kolmanteen piikkimattoon.

Kaikki pakenevan auton neljä rengasta puhkesivat piikkimattoon. Kuljettaja ehti vaurioittaa pakomatkan aikana myös kahta muuta poliisin ajoneuvoa.

Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, ilman korttia ajamisesta ja niskoittelusta poliisia kohtaan.

Autoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, ilman korttia ajamisesta ja niskoittelusta poliisia kohtaan. Itä-Uudenmaan poliisin piirissä jäi viikon aikana kiinni yhteensä 25 rattijuoppoa ja noin 30 kaaharia.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.