Sisäministeriö julkaisi drooniohjeen – toimi näin vaaratilanteessa

Uutiset Toimittaja:

Sisäministeriö on päivittänyt kansalaisille suunnattuja ohjeitaan, jotka koskevat drooniuhasta varoittamista ja vaaratiedottamista. Ohjeet löytyvät kokonaisuudessaan Pelastustoimi.fi-sivustolta. Sisäministeriön mukaan sivuja päivitetään ja täydennetään edelleen.

– Olemme nyt täydentäneet kansalaisille suunnattuja ohjeita drooniuhasta varoittamisesta. On tärkeää, että viranomaisen antamia ohjeita noudatetaan, kertoo tiedotteessa pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka.

Vaaratiedotteen antamisen periaatteet

Vaaratiedote voidaan antaa, mikäli drooniin liittyvä tilanne uhkaa henkeä, terveyttä tai merkittävää omaisuutta. Se annetaan lähtökohtaisesti varotoimena laajalle alueelle.

Sisäministeriön mukaan tärkein kriteeri vaara-alueen määrittämisessä on ihmisten ja omaisuuden turvallisuus. Droonin kulkureittiä ei voi tietää tarkasti etukäteen, minkä vuoksi ohjeiden noudattaminen on tärkeää.

Viranomainen antaa uuden tiedotteen, kun vaara on ohi. Tiedote annetaan samoissa kanavissa kuin vaaratiedote. Mikäli vaarasta on ilmoitettu soittamalla väestöhälyttimillä yleinen vaaranmerkki, annetaan vaaran ollessa ohi minuutin mittainen tasainen äänimerkki.

Sisäministeriö muistuttaa, että Suomen turvallisuustilanne on vakaa droonitapauksista huolimatta. Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä sotilaallista uhkaa.

Jos saat vaaratiedotteen droonista, toimi näin:

  • Siirry sisätiloihin. Jos olet jo sisätiloissa, pysy sisällä ja poissa ikkunoiden ja ovien läheisyydessä.
  • Sisätiloissa on hyvä oleskella rakennuksen keskiosissa huoneessa, jonka seinät ovat vahvat.
  • Jos olet kulkuneuvossa, poistu kulkuneuvosta ja hakeudu sisätiloihin. Kulkuvälineen kuljettajan vastuulla on se, ettei pysäköity kulkuneuvo haittaa hälytysajoneuvojen kulkua.
  • Jos et pääse sisätiloihin, etsi mahdollisimman suojainen paikka, jossa olet seinien tai muiden esteiden suojaama.
  • Jos olet maastossa ja havaitset droonin, suojaudu mahdollisuuksien mukaan maapinnan alapuolelle, kuten ojaan tai kuoppaan.
  • Ulkona liikkuminen vaaratiedotetta koskevalla alueella voi olla vaarallista. Tämän vuoksi on tärkeää suojautua sisätiloihin.
  • Vaaratilanne on voimassa mahdollisimman lyhyen aikaa, jotta siitä yhteiskunnalle aiheutuvat haitat jäisivät mahdollisimman pieniksi.
  • Yhteiskunnan kannalta kriittisessä tehtävässä työskenteleviä kehotetaan noudattamaan työnantajan ohjeita ja järjestelyjä.

Toimi näin, jos löydät pudonneen droonin:

  • Älä mene droonin lähelle äläkä koske sitä. Drooni voi olla vaurioitunut ja räjähtää helposti. Siirryt turvallisen, vähintään 150 metrin välimatkan päähän.
  • Soita 112. Vastaa hätäkeskuspäivystäjän kysymyksiin ja toimi ohjeiden mukaan.
  • Varoita lähellä mahdollisesti olevia ja pyri estämään, ettei kukaan pääse esineen lähelle.
  • Älä jaa sijaintiasi tai kuvaa droonista sosiaalisessa mediassa.

Toimi näin, jos näet tai kuulet droonin:

  • Arvioi tilanne ja noudata varovaisuutta, vaikka virallista varoitusta ei olisi annettu.
  • Älä lähesty droonia, vaan seuraa tilannetta vähintään 150 metrin päästä.
  • Suojaudu sisätiloihin erityisesti silloin, jos drooni vaikuttaa epävakaalta tai lentää matalalla.
  • Vältä avoimia alueita droonin läheisyydessä ja suojaudu maastossa mahdollisuuksien mukaan maapinnan alapuolelle.
  • Seuraa viranomaisten viestintää päästyäsi turvalliseen paikkaan.

Soita hätänumeroon 112, jos:

  • Teet havainnon droonista alueella, jossa lennättäminen on kielletty.
  • Drooni lentää tärkeän kohteen, kuten voimalaitoksen, lentokentän, sataman tai viranomaisrakennuksen lähellä.
  • Löydät maahan pudonneen droonin.

Älä soita hätänumeroon kyselytarkoituksissa.

Lähde: Sisäministeriö

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.