Helsingin Katajanokalla sijaitseva Allas Pool -merikylpylä on ollut vuosien ajan suosittu uima- ja vapaa-ajanviettopaikka. Kylpylän tulevaisuus on kuitenkin ollut epäselvä, sillä se on toiminut alueella tilapäisellä luvalla.
Katajanokanlaiturilla sijaitsevasta merikylpylästä saattaa kuitenkin tulla pysyvä. Asiasta kertoo Helsingin kaupunki.
Katajanokalle merellinen kaupunkitila
Kaupungin mukaan Katajanokan etelärannasta halutaan tehdä merellinen kaupunkitila, joka liittää sataman ja täydentyvän ranta-alueen tiiviimmin osaksi käveltävää keskustaa. Merikylpylää esitetään pysyväksi osaksi alueen palveluja.

Merikylpylän lisäksi alueelle suunnitellaan hyvinvointi- ja liikuntapalveluita sekä uutta ympärivuotista tapahtumapaikkaa. Kylpylä- ja tapahtumakorttelin suunnittelua valmistellaan yhteistyössä Allas Pool -hankkeen kanssa.
Helsingin kaupungin mukaan tarkoituksena on järjestää uuden rakennuksen suunnitteluun liittyvä arkkitehtuurikilpailu. Hanketta koordinoiva Nordic Urban Oy on hakenut laajennusta kehittämisvaraukselle, joka myönnettiin vuonna 2023. Asiaa käsitellään Helsingin kaupunkiympäristölautakunnassa tiistaina 9. kesäkuuta. Katajanokanlaiturista on tarkoitus tehdä vehreä puistokatu.
Nykyinen alue muutetaan jalankululle ja oleskelulle sopivaksi ympäristöksi, ja yhteyttä Kauppatorilta Katajanokan satamaan parannetaan.
Katajanokan terminaalia laajennetaan, jotta satamassa olisi tilaa kahdelle varustamolle.
Alueen liikennesuunnittelussa varataan lisää tilaa jalankulkijoille ja pyöräliikenteelle osoitetaan oma reitti. Myös raitiovaunupysäkkien verkostoa uudistetaan.
Myös Katajanokan terminaalia laajennetaan, jotta satamassa olisi tilaa kahdelle varustamolle. Gunnar Taucherin suunnittelemaa rakennusta on laajennettu viimeksi 2000-luvulla.
Terminaalin pohjoispuolella sijaitsevalle Viking-talolle etsitään puolestaan uutta käyttöä. Rakennukseen kaavaillaan ravintola-, kulttuuri- tai liiketiloja.
Helsingin kaupungin mukaan alueen kehittämisestä keskustellaan yleisötilaisuudessa 17. kesäkuuta Kaupungintalon Tapahtumatorilla kello 16.30-18. Paikalla on kaupungin suunnittelijoita sekä Allas Poolin ja Helsingin Sataman edustajia.
Allas Pool sai rakennusluvan elokuussa 2015. Merikylpylä avattiin 1. syyskuuta 2016.
Lähde: Helsingin kaupunki
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Allas Live, Allas Sea Pool tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.