Kaljuuntumiseen on tarjolla monenlaisia lääkkeitä ja vippaskonsteja. On lisäravinteita, upeita peruukkeja, hiussiirrännäisiä ja väriaineita. Tutkijat ovat jatkuvasti pyrkineet etsimään pitkäaikaista ratkaisua asiaan.
Nyt on löydetty uusi keino, joka voi viedä hiusten kasvatuksen aivan uudelle tasolle. Tutkijat ovat onnistuneet kasvattamaan laboratoriossa hiustuppeja, jotka eivät ainoastaan tuottaneet hiuksia, vaan myös käyttäytyivät samalla tavalla kuin luonnolliset hiustupet.
Selkeä ero aikaisempiin löydöksiin
Ero on merkittävä aiempiin tutkimuksiin verrattuna. Vaikka laboratoriossa on aiemminkin onnistuttu kasvattamaan hiusmaisia rakenteita, ne eivät yleensä ole kyenneet jäljittelemään hiusten luonnollista elinkaarta.
Uudessa tutkimuksessa hiukset kasvoivat, irtosivat ja kasvoivat uudelleen samaan tapaan kuin ihmisen omat hiukset. Tutkimuksen läpimurto liittyy tutkijoiden löytämään solutyyppiin.
Sitä ei ole aiemmin pidetty keskeisenä hiusten kasvun kannalta. Tutkijat uskovat juuri tämän solutyypin olevan se puuttuva palanen, mikä mahdollistaa täysin toimivien hiustuppien muodostumisen.
Hiusten kasvu perustuu hiustuppeen eli rakenteeseen, josta yksittäinen hius syntyy. Kaljuuntumisessa ongelmana ei yleensä ole itse hius, vaan hiustupen toiminnan heikkeneminen tai häviäminen.
Tutkijat uskovat tulosten avaavan tien tuleville ihmiskokeille.
Tutkijat testasivat laboratoriossa kasvatettuja niin sanottuja hiussiemeniä hiirillä. Tulokset olivat lupaavia. Hiustupet kiinnittyivät ihoon onnistuneesti ja alkoivat toimia osana eläinten normaalia karvankasvun kiertoa.
Tutkimuksesta vastanneen japanilaisen OrganTech-yhtiön toimitusjohtajan Yoshio Shimon mukaan löydös luo perustan täysin toimivien hiustuppien uudelleenkasvatukselle.
Vaikka mahdollinen hoito on vielä vuosien päässä, tutkijat uskovat tulosten avaavan tien tuleville ihmiskokeille. Jos menetelmä osoittautuu toimivaksi myös ihmisillä, se voisi tulevaisuudessa tarjota nykyisiä hoitoja pysyvämmän ratkaisun kaljuuntumiseen.
Tutkimuksessa ei kerrota, minkälaisesta hiustyypistä on kyse, jos henkilö on esimerkiksi blondi, kasvaako tupesta mustaa ja kiharaa hiusta. Ehkäpä tämäkin selvinnee aikanaan.
Lähde: Biochemical and Biophysical Research Communications
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten kalju tai laajemmin samasta aihealueesta Terveys -osioistamme.