Hyytelösammaleläin leviää järvissä – nyt siitä saatiin uutta tietoa

Uutiset Toimittaja:

Suomen vesistöissä leviää eliölaji, joka on ulkomuotonsa puolesta kuin suoraan kauhuelokuvista.

Nyt lajista on saatu uutta tietoa, kertoo Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys KVVY.

Havaintoja yleensä loppukesällä

Nimensä mukaisesti olomuodoltaan hyytelömäisestä hyytelösammaleläimestä tehdään havaintoja yleensä loppukesän aikana vesien lämmetessä.

KVVY:n ja Vanajavesikeskuksen tuoreessa hankkeessa selvitettiin lajin levinneisyyttä ja levinneisyyden syitä Pirkanmaalla.

Vesien ollessa viileitä laji esiintyy vain noin millimetrin kokoisessa lepo- tai leviämismuodossa, eli statoplasteina.

Vesien lämmetessä statoplastit alkavat muodostaa jopa puolen metrin kokoisiksi kasvavia hyytelömäisiä yhdyskuntia, jotka voivat koostua tuhansista sammaleläinyksilöistä.

Kalat voivat samaan aikaan rajoittaa lajin esiintymistä ja levittää sitä edelleen.

Ympäristöministeriön Vesiensuojelun tehostamisohjelman rahoittamassa hankkeessa selvisi, että kalat syövät sekä statoplasteja että hyytelösammaleläinyhdyskuntia.

Kalat voivat samaan aikaan rajoittaa lajin esiintymistä ja levittää sitä edelleen, sillä statosplastit saattavat kulkeutua vahingoittumattomina kalojen ruoansulatuselimistön läpi.

KVVY:n mukaan hyytelösammaleläinyhdyskuntien havainnointi on erityisesti suurissa vesistöissä haastavaa. Statoplastien kerääminen keinotekoisilla alustoilla osoittautui kuitenkin toimivaksi keinoksi kartoittaa niiden esiintymistä.

Statoplastit takertuivat varsinaisia keräinlevyjä tehokkaammin niiden kiinnitysnaruihin. Vilkas veneily vaikuttaa edistävän hyytelösammaleläimen leviämistä, sillä statosplastit voivat takertua myös ankkuriköysiin.

Haitallinen vieraslaji

Hyytelösammaleläin on Suomessa vieraslaji. Lajin leviämistä voidaan seurata ja hillitä kansalaishavainnoilla, joita voi ilmoittaa vieraslajit.fi-sivustolle.

Hyytelösammaleläin voi aiheuttaa ihmisille hankaluuksia esimerkiksi takertuessaan kalastusvälineisiin ja vedenottoputkien suulle.

Lajista voi tosin olla myös hyötyä, sillä suuri yhdyskunta voi kirkastaa paikallisesti vettä suodattamalla kasviplanktonia ravinnokseen.

Hyytelösammaleläimen voi hävittää nostamalla yhdyskunnan ylös vedestä ja kompostoimalla tai kaivamalla sen maahan. Lajin leviämistä vesistöstä toiseen voi ehkäistä puhdistamalla varusteet ja kulkuneuvot ennen vesistöalueelta toiselle siirtymistä.

Lähde: Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.