Suomen Ilmavoimien kansainvälisesti tunnustettu Midnight Hawks -taitolentoryhmä esiintyy ensi keskiviikkona Jyväskylässä.
Kyseessä on Jyväskylän suurajojen avajaisjuhla, jossa nähdään tällä kertaa myös Ilmavoimien järjestämä esittelylento ja Ilmavoimien Big Bandin esiintyminen sekä Ilmavoimien toiminnan esittelyä.
Ilmavoimia maassa, esiintymislavalla ja taivaalla
Ilmavoimien Big Band esiintyy rallin avajaisissa Secto Stagella keskiviikkona 29. heinäkuuta kello 16.45 alkaen. Solistina keikalla nähdään Emma Balbatsu. Midnight Hawks esiintyy alueen yllä kello 17.35. Esittelylennolle on säävaraus.

Puolustusvoimat on vahvasti läsnä tapahtumassa myös muuten, sillä sen kalustoa ja toimintaa esitellään yleisölle esittelypisteessä ja kalustonäyttelyssä. Lisäksi sotilaskotiautosta on yleisölle saatavilla aitoja sotkun munkkeja.
Ilmavoimat esittelee samalla erikoiskurssejaan, joiden painopisteenä on tällä kertaa erityisesti sotilaskuljettajan koulutus. Sotilaskuljettajaksi voi hakeutua kutsuntojen ennakkohaussa.
Midnight Hawks on Ilmavoimien taitolento-osasto, joka lentää neljällä BAE Systems Hawk Mk 51 -suihkuharjoituskoneella.
Ryhmällä on kolme erilaista esitystä erilaisiin sääolosuhteisiin.
Midnight Hawks -ryhmä on esiintynyt vuodesta 1997 lähtien sekä Suomessa että ulkomailla. Tällä hetkellä ryhmällä on kolme erilaista esitystä, jotka kukin sopivat erilaisiin sääolosuhteisiin. Kaikki osaston ohjaajat toimivat lennonopettajina Ilmasotakoulussa.
Jyväskylän suurajot, eli Suomen ralli, täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Kyseessä on eräs MM-sarjan tunnetuimmista ja arvostetuimmista kilpailuista. Aiemmin ralli tunnettiin myös nimellä Neste Rally Finland, ja nykyisin sen nimi on kilpailun pääsponsorin mukaan Secto Rally Finland. Kansainvälisesti kilpailun tunnetuimpia erikoiskokeita ovat Ouninpohja ja Harju.
Lähde: Ilmavoimat
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten British Aerospace Hawk Mk51, ilmavoimat, Midnight Hawks, ralli tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.