Monet suomalaiset ovat tottuneet kuulemaan joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 12.00 yleisen hälytysmerkin. Jyväskylässä vaarasireeni soi kuitenkin tällä viikolla poikkeuksellisesti torstaina.
Asukkailla ei ole syytä huoleen, sillä viranomaiset ovat nyt jo etukäteen varoittaneet asiasta. Torstaina 3. syyskuuta kello 12.00 tapahtuva hälytysmerkki on testi, joka liittyy kansalliseen puolustusharjoitukseen. Lisäksi harjoitukseen liittyy varailmoitus myös esimerkiksi 112-sovelluksessa.
Mighty Stronghold 26 -harjoitus
Ympäri Suomea on parhaillaan käynnissä Mighty Stronghold 26 -paikallispuolustusharjoitus, joka näkyy monin tavoin myös asutuissa taajamissa 29. elokuuta – 4. syyskuuta välisenä aikana. Jyväskylässä kuultava yleinen hälytysmerkki on osa tätä harjoitusta, eikä sitä ole syytä säikähtää.
Keski-Suomen pelastuslaitos kertoo, ettei seitsemän sekuntia kestävä tasainen sireeni tarkoita todellista vaaratilannetta, eikä äänimerkki siten edellytä paikallisilta asukkailta myöskään mitään toimenpiteitä. Äänimerkki poikkeaa hieman totutusta, sillä se on huomattavan lyhyt.
Tällainen yleinen hälytys tarjoaa tositilanteessa nopean keinon varoittaa alueella oleskelevia ihmisiä vaaratilanteesta. Todellinen yleinen hälytysmerkki kestää minuutin ajan ja se muodostuu nousevasta ja laskevasta äänestä. Vaara ohi -merkki on puolestaan 30 sekuntia kestävä tasainen ääni.
Mikäli kuulet joskus todellisen vaaramerkin, tulee silloin siirtyä sisätiloihin sekä sulkea ovet, ikkunat ja ilmanvaihto. Tämän jälkeen tulee avata esimerkiksi radio, televisio tai viranomaisten verkkopalvelu lisätietojen saamiseksi. Hätänumeroon ei tule soittaa turhaan.
Sama paikallispuolustusharjoitus on parhaillaan käynnissä myös muun muassa Vantaan ja Keravan alueella, ja siihen liittyen 550 sotilasta harjoittelee Helsinki-Vantaan lentokentän ympäristössä. Tarkoituksena on harjoitella kriittisten kohteiden suojaamista.
Lähteet: Jyväskylän kaupunki
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Jyväskylä, pelastuslaitos tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.