Ihmisillä on eri muotoisia jalkoja. Tämä on yleisin syy sille, miksi pituudeltaan sopiva kenkä ei välttämättä ole laisinkaan sopiva esimerkiksi leveydeltään. Nyt asiaa on selvitetty Australiassa tutkimukseen osallistuneilla naisilla. Tulokset puhuvat puolestaan.
Uuden australialaistutkimuksen mukaan tavallinen kengännumero kuvaa ihmisen jalkaa varsin puutteellisesti. Järjestelmä perustuu jalan pituuteen.
Kenkiä tuotetaan yhdellä mallilla liukuhihnalta
Ennen suutarit tekivät ihmisille kenkiä heidän jalkojensa muodon ja mittojen mukaan sekä yksilöllisesti. Oli tavallista, että ihmisillä saattoi olla vain yhdet kengät käytettävänään.
Nykyisin kenkiä tuotetaan yhdellä mallilla liukuhihnalta. Tutkimukseen osallistui 107 naista. Heidän jalkansa mitattiin. Sen jälkeen mittaustuloksia verrattiin siihen, minkä kokoisia kenkiä naiset käyttivät.
Erot olivat huomattavia. Tuloksia arvioitiin sekä amerikkalaisilla kengänkokoluokilla että eurooppalaisilla. Peräti 72 prosenttia naisista käytti eri kengännumeroa amerikkalaisten kokoluokkien kohdalla kuin jalan pituuden perusteella olisi voinut odottaa. Eurooppalaisessa kokojärjestelmässä osuus oli 65 prosenttia.
Erityisen kiinnostavaa oli se, mihin suuntaan koko poikkesi mittaustuloksesta. EU-kokoja tarkasteltaessa 52 prosenttia naisista käytti jalan pituuden perusteella määritettyä ja kokoa suurempia kenkiä. Yhdysvaltalaisilla kengännumeroilla vastaava osuus oli 59 prosenttia.
Naisten jalkapöydän ympärysmitta saattoi vaihdella.
Suuremman koon valitseminen tarkoittaa todennäköisesti sitä, että naiset tarvitsivat leveämmän lestin kenkäänsä. Pienemmässä kokoluokassa on yleensä kapeampi lesti. Naisten jalkapöydän ympärysmitta saattoi vaihdella eri henkilöiden välillä peräti neljä senttimetriä mittaustulosten perusteella.
Jos oikean pituinen kenkä puristaa sivuilta, niin tällöin isomman numeron valitseminen antaa jalalle enemmän tilaa. Ongelmana on sitten se, että kenkä on tarpeettoman pitkä.
Jotta ongelma saataisiin korjattua, niin tutkijoiden mukaan samanpituisille jaloille tarvittaisiin jopa kuusi tai seitsemän eri leveysvaihtoehtoa. Vasta sitten erilaiset jalat pystyttäisiin huomioimaan kunnolla.
Ratkaisuksi ei välttämättä riitä sekään, että kengät suunnitellaan automaattisesti nykyistä leveämmiksi. Tällöin kapeajalkaisten on vaikea löytää sopivaa kenkää itselleen.
Jalka voi kasvaa vielä yli nelikymppisenä
Ongelma on nimenomaan se, että tehdään vain yhdellä leveydellä kenkiä, olipa se sitten liian kapea tai liian leveä malli. Variaatioita pitäisi olla useampia.
Paras vaihtoehto olisi tietysti teettää kengät suutarilla omien mittojen mukaan. Kannattaa myös muistaa, että jalka voi kasvaa vielä yli nelikymppisenä.
Tutkimus julkaistiin vertaisarvioidussa International Journal of Fashion Design, Technology and Education -tiedelehdessä.
Lähde: Journal of Fashion Design, Technology and Education
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten kenkä, korkokengät, korkokenkä, lenkkarit, tennarit tai laajemmin samasta aihealueesta Lifestyle -osioistamme.