Sean ”Diddy” Combsin poika Christian ”King” Combs jatkaa isänsä puolesta tapahtuvaa vapauttamiskampanjaa.
Äskettäin 28-vuotias räppäri käytti hyväkseen jopa toisen artistin suoraa verkkolähetystä välittääksen viestinsä suurelle yleisölle.
Pojalta selkeä vetoomus
Hän esitti kameralle lyhyen mutta selvän vetoomuksen vankilassa olevan isänsä vapauttamisen puolesta.
Tilanne sattui viikonloppuna räppäri DDG suorassa lähetyksessä. Christian Combs ja DDG kohtasivat ilmeisesti sattumalta tapahtumassa ja tervehtivät toisiaan.
Christian kääntyi tämän jälkeen kohti kameraa ja sanoi katsojille: ”Free Pops”, eli vapaasti suomennettuna: ”Vapauttakaa isäni”. Hän vielä toisti viestin lähetyksen aikana. DDG ei lähtenyt mukaan vetoomukseen.
DDG hymyili, kääntyi pois kamerasta ja jatkoi tanssimista. Christian puolestaan kysyi myöhemmin, mistä hän näkee lähetyksen kommentit. Sen jälkeen hän käytti jälleen tilaisuuden hyväksi ja toisti isäänsä koskevan viestin. Hän vaikutti epätoivoiselta Page Sixin mukaan. Videota on sittemmin editoitu.
Miestä tuskin kuitenkaan vapautetaan ennen tuomion päättymistä.
Kyse ei ole ensimmäisestä kerrasta, kun Christian on vaatinut julkisesti isänsä vapauttamista. Tuskin myöskään viimeisestä kerrasta. Miestä tuskin kuitenkaan vapautetaan ennen tuomion päättymistä vuonna 2028.
Sean Combs tuomittiin vuonna 2025 kahdesta liittovaltion rikoksesta, jotka koskivat ihmisten kuljettamista prostituutiota varten. Hänet tuomittiin 50 kuukauden pituiseen vankeuteen eli hieman yli neljän vuoden rangaistukseen.
Sen jälkeen hänet on määrätty viiden vuoden pituiseen valvontaan vapautumisensa jälkeen. Diddy suorittaa rangaistustaan FCI Fort Dixin liittovaltion vankilassa New Jerseyssä.
Valamiehistö vapautti Diddyn kaikista vakavimmista syytteistä. Oikeudenkäynti sai paljon julkisuutta. Hänet todettiin syyttömäksi muun muassa järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyneeseen RICO-syytteeseen sekä kahteen seksikauppaa koskeneeseen syytteeseen.
Lapset seisoneet isänsä rinnalle
Diddyn poika Christian Combs ja hänen sisaruksensa ovat pysyneet näkyvästi isänsä rinnalla koko oikeusprosessin ajan ja sen jälkeen.
Christian on vienyt isän vankilateeman myös omaan musiikkiinsa. Hän julkaisi kesällä Kanye Westin kanssa yhdessä tehdyn Never Stop -nimisen EP:n. Levyllä on kappale Diddy Free.
Lähde: Page Six
Diddy’s son Christian Combs links up with DDG and tells the stream ”Free Diddy” pic.twitter.com/4BCclA6IW3
— Daily Loud (@DailyLoud) August 30, 2026
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten P. Diddy tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.