Mies pakeni varastetulla autolla Karkkilassa – törmäsi liikennemerkkiin

Uutiset Toimittaja:

Karkkilassa todistettiin sunnuntaina vaarallista tilannetta. Autovarkaudesta epäilty mies pakeni poliisia ylinopeutta ajaen, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisilaitos.

Tilanne sai alkunsa sunnuntai-iltana 30. elokuuta, kun Karkkilasta Vihtiin päin liikkeellä ollutta poliisipartiota vastaan ajoi autonkuljettaja 175 kilometrin tuntivauhtia. Alueen nopeusrajoitus oli 100 km/h.

Kuljettaja pakeni poliisia

Poliisipartio kääntyi auton perään ja näytti pysähtymismerkkiä. Kuljettaja ei kuitenkaan totellut, vaan ajoi pakoon ohittaen muita ajoneuvoja vaarallisesti.

– Kuljettajan nopeudet olivat huomattavan suuria. Erilaisilla tieosuuksilla rajoitukset vaihtelivat välillä 40-100 km/h, ja kuljettaja ajoi pahimmillaan yli 200 km/h, kertoo tiedotteessa rikoskomisario Robin Hulden.

Kuljettajaa törmäsi pakomatkansa aikana liikennemerkkiin. Partio menetti seurannan aikana hetkellisesti näköyhteyden pakenevaan ajoneuvoon.

Poliisi sai hetkeä myöhemmin jälleen havainnon autosta. Ajoneuvo oli ajettu piiloon pienelle tielle ojan puolelle, ja kuljettaja oli poissa.

Partiot löysivät kuitenkin tiensä asunnolle.

Poliisi sai samalla tietoonsa, että auto oli ilmoitettu varastetuksi omistajaltaan. Kuljettajaa ei löytynyt etsinnöissä droonin ja poliisikoiran käytöstä huolimatta.

– Autosta löytyneen omaisuuden perusteella partiot löysivät kuitenkin tiensä asunnolle, jossa epäillyn uskottiin olevan. Asuntoon päätettiin suorittaa kotietsintä, Hulden kertoo.

Poliisin mukaan kukaan ei avannut asunnon ovea, vaikka sisältä kuului ääniä. Poliisi päätyi murtamaan oveen. Epäilty tuli ulos asunnosta. Poliisi löysi asuntoon suorittamansa etsinnän tuloksena rikosvälineistöä sekä omaisuutta, jonka uskotaan olevan varastettua.

Poliisi epäilee miestä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisilla kiireinen viikonloppu

Myös muut liikennetehtävät työllistivät Länsi-Uudenmaan poliisia viikonloppuna. Esimerkiksi lauantaina 29. elokuuta hätäkeskus sai ilmoituksen, jonka mukaan henkilöauto oli törmännyt seinään Espoon Perkaalla.

Paikalle hälytetty poliisipartio havaitsi henkilöauton törmänneen parkkihallin nosto-oveen ja ovenpieleen. Henkilöauto oli jätetty tyhjilleen kuljettajan poistuttua paikalta.

Poliisi tavoitti epäillyn tekijän. Tapausta tutkitaan tässä vaiheessa epäiltynä törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.

PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.