Vannoutuneilla Oasis-faneilla saattaa pian olla kiire lippukaupoille. Brittimuusikkoveljesten, Liam ja Noel Gallagherin, kerrotaan valmistautuvan julkistamaan yhtyeen uudet kiertuepäivät jo ensi viikolla.
Daily Mailin tietojen mukaan uutta kiertuetta on valmisteltu jo jonkin aikaa.
Kiertue täyttäisi fanien toiveet
Veljekset ovat nyt ilmeisesti valmiita kertomaan suunnitelmistaan. Huhuja ja kutkuttavaa oloa on määrä ruokkia vielä tämän viikon aikana ennen varsinaista julkistusta.
Tietoja ei ole toistaiseksi vahvistettu virallisesti.
– Uutta kiertuetta on valmisteltu jo jonkin aikaa. Nyt he ovat valmiita käynnistämään sen, lähde kertoi Daily Mailille.
Lähteen mukaan tällä kertaa kulisseissa ei myöskään jännitetä samalla tavalla sitä, tulevatko Gallagherin veljekset toimeen keskenään. Sillä ei oikeastaan ole mitään väliä. Pääasia, että kiertue toteutuu. Puhutaan jopa Oasis-maniasta.
Oasisin on jo aiemmin kerrottu suunnittelevan vuodelle 2027 peräti 12 keikan konserttisarjaa kotikaupungissaan Manchesterissa. Toisin sanoen kyse ei ole parin illan keikasta. Konsertit järjestettäisiin Manchester Cityn kotistadionilla Etihad Stadiumilla noin kuuden viikon aikana.
Esiintymisten on kerrottu ajoittuvan touko–kesäkuulle.
Eikä siinä vielä kaikki. Yhtyeen huhutaan palaavan myös Knebworthiin, jossa Oasis esiintyi kahdessa jättikonsertissa tasan 30 vuotta sitten elokuussa vuonna 1996.
Tuolloin yhtyettä kävi katsomassa kahden päivän aikana yhteensä noin 250 000 ihmistä. Knebworthiin on väläytelty kuutta Oasis-konserttia kolmen viikon aikana syyskuussa 2027.
Huhujen taustalla ovat hallinnolliset luvat, jotka paljastavat, että Oasisin paluukiertueen promoottorina toiminut SJM Concerts on saanut luvan järjestää Knebworthissa jopa 125 000 ihmisen tapahtumia. Yhtye ei ole ilmoittanut vielä virallisesti myöskään Knebworthin konserteista.
Gallagherin veljekset ovat heittäneet vettä löylyihin viime aikoina ja ruokkineet omalta osaltaan faniensa toiveita.
Esimerkiksi Noel Gallagherilta kysyttiin tällä viikolla mahdollisesta kiertueesta ensi vuonna, mutta hän ei sanonut juuta eikä jaata.
Hän huomautti kuitenkin ensi kesästä puhuessaan, että silloin ei ole ainakaan suurta jalkapallon arvoturnausta. Tämä antaa ymmärtää, että kesällä täytyy hänen mukaansa tehdä kuitenkin jotakin.
Liam Gallagher puolestaan vihjasi elokuussa odottavansa veljensä julkistavan kiertueen. Hän sanaili asiasta X-palvelussa. Mies sanoi, että fanit alkavat jo menettää malttinsa, joten eiköhän olisi aika kertoa asiasta. Tuolloin yhtye ei ollut vielä vahvistanut yhtäkään uutta konserttia.
Uusi konserttirupeama olisi jatkoa Oasis Live ’25 -paluukiertueelle. Tällöin lavoille nouseminen päätti yhden rockhistorian kuuluisimmista välirikoista. Oasis piti esiintymistaukoa yhtyeenä 16 vuotta. Noel Gallagher jätti yhtyeen vuonna 2009 riideltyään Liamin kanssa juuri ennen Pariisin Rock en Seine -festivaalin esiintymistä.
Kysyntä ylitti kaikki odotukset. Esiintymiset oli suunniteltu alun perin Britanniaan ja Irlantiin, mutta aika nopeasti 14 konsertin sarjaa laajennettiin. Lopulta yhtye esiintyi muun muassa Britanniassa, Irlannissa, Pohjois-Amerikassa, Aasiassa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa.
Live ’25 -kiertue ei tullut lainkaan Manner-Eurooppaan. Tämä lienee nyt herkullisin spekuloinnin aihe.
Lähde: Daily Mail
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Oasis tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.