Thaimaa muuttaa turisteja koskevaa viisumikäytäntöään. Jatkossa viisumivapaan oleskelun enimmäispituus Thaimaassa on jopa puolet lyhyempi kuin aikaisemmin, kertoo Euronews.
Euroopan unionin maista saapuvat matkailijat saavat oleskella Thaimaassa jatkossa yhtäjaksoisesti enintään 30 päivää ilman viisumia. Aikaisemmin viisumivapaan yhtäjaksoisen oleskelun kesto oli 60 vuorokautta.
Jatkossa vain 30 päivää ilman viisumia
Uusi käytäntö astuu voimaan 15. syyskuuta. Thaimaan ulkoministeriö tiedotti suunnitelmista lyhentää viisumivapaata oleskelua jo toukokuussa, mutta tuolloin ei ollut tiedossa, milloin uudistus otetaan käyttöön.
Viisumivapaa 60 vuorokauden oleskeluoikeus on koskenut matkailijoita yhteensä 93 maasta, kertoo uutistoimisto Reuters. Se otettiin käyttöön heinäkuussa 2024.
Tuoreen uudistuksen taustalla on huoli pidennettyjen oleskeluoikeuden väärinkäytöstä ja turistien osallistumisesta laittomaan toimintaan.
Viisumivapaata oleskeluoikeutta ei lyhennetä kaikista maista saapuvien matkailijoiden kohdalla. Esimerkiksi Perusta, Brasiliasta ja Etelä-Koreasta saapuvien turistien tapauksessa viisumivapaan oleskelun enimmäispituus päin vastoin kasvaa 60 vuorokaudesta 90 vuorokauteen.
Destination Thailand Visa -pitkäaikaisviisumi
Viisumivapaasti maassa oleskelevat voivat Euronewsin mukaan hakea oleskeluajan pidentämistä kerran. Mahdollinen pidentäminen myönnetään maahanmuuttoviranomaisten harkinnan mukaan.
Thaimaassa etätöitä tekevillä ja paikallisiin kulttuuriohjelmiin osallistuvilla on mahdollisuus hankkia 180 yhtäjaksoisen oleskelun salliva Destination Thailand Visa -pitkäaikaisviisumi. Hakijalla on kuitenkin oltava tilillään noin 13 000 euroa rahaa ja todistus työsuhteesta Thaimaan ulkopuolella.
Thaimaassa on vieraillut vuoden 2026 aikana lähes 21 miljoonaa ulkomaista turistia. Määrä on laskenut noin 3 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Turismi on tärkeä osa Thaimaan taloutta. Turismin määrä oli Thaimaassa huipussaan vuonna 2019, jolloin maassa vieraili lähes 40 miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Thaimaa tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.