Suomen Ilmavoimat tekee tulevana viikonloppuna historiaa, kun suomalainen F/A-18 Hornet osallistuu ensimmäistä kertaa kreikkalaiseen lentonäytökseen 5.-6. syyskuuta.
Ateenassa sijaitsevassa Tanagran lentotukikohdassa järjestetään tällä viikolla Athens Flying Week -ilmailutapahtuma, jossa myös Suomella on tällä kertaa oma rooli.
Suomen esitys yksi tapahtuman kärjistä
Osana tapahtuman lentonäytöksiä nähdään myös suomalainen Hornet-sooloesitys, ja tapahtuman viestintä on nyt nostanut tuon esityksen yhdeksi tapahtuman kärjistä.
Kreikkalainen verkkomedia eKathimerini kertoo, että suomalainen Hornet-esitys tekee tässä tapahtumassa Kreikan debyyttinsä yhdessä Espanjan Eurofighter Typhoonin kanssa. Suomen esitystä kehutaan yhdeksi maailman näyttävimmistä sooloista.
Athens Flying Week -ilmailutapahtuma järjestetään nyt 14. kerran, ja se on kasvanut erääksi Kaakkois-Euroopan merkittävimmistä lentonäytöksistä. Tapahtumassa nähdään sekä moderneja sotilaskoneita että myös historiallisia ilma-aluksia.
Tanagran lentotukikohta sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Ateenan kaupungista. Tapahtumassa vieraili viime vuonna yli 60 000 eri kävijää, joiden lisäksi tapahtumaa seurasi verkossa noin 150 000 ihmistä.
Suomen esitystä kehutaan yhdeksi maailman näyttävimmistä sooloista.
Suomalaisen Hornetin ja espanjalaisen Eurofighter Typhoonin lisäksi tapahtumassa ovat mukana myös saksalaiset Typhoon ja Tornado sekä kreikkalaiset F-16 Zeus ja F-4 Phantom. Lentokentällä pääsee lisäksi tutustumaan myös Italian ilmavoimien F-35 -monitoimihävittäjään.
Eräs tämän vuoden erikoisuuksista on Arabiemiirikuntien seitsemän lentokoneen taitolentoryhmä Fursan Al Emarat, joka operoi kaksimoottorisilla kiinalaisilla Hongdu L-15 -koneilla. Tämä konetyyppi tekee nyt ensiesiintymisensä länsimaisissa ilmailunäytöksessä.
Lähde: eKathimerini
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten F18 Hornet tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.