Suomen paras lounasravintola äänestettiin – voittaja sijaitsee Mikkelissä

Ruoka Toimittaja:

Suomen Paras Lounas -äänestys on järjestetty kahdeksatta kertaa. Voitto meni vuosittaisessa äänestyksessä ensimmäistä kertaa Mikkeliin, kertoo Edenred.

Äänestyksessä ensimmäiselle sijalla nousi Rami Visulahti. Mikkelissä toimiva lounasravintola on kuulunut valtakunnalliseen kärkikymmenikköön äänestyksessä jo viiden vuoden ajan, mutta nyt ravintola nousi ensi kertaa kärkeen.

Tampereelta löytyy listan kolmonen

Toiseksi kilpailussa sijoittui Lapinlahdella toimiva Matin ja Liisan Asema. Kolmannella sijalla on tamperelainen Ravintola Onni ja Leo.

Suomen Paras Lounas -kilpailun järjestää työsuhde-etuja tarjoava yritys Edenred. Kilpailun suojelijana toimi tänä vuonna ruokamuotoiluun erikoistunut kokki Linnea Vihonen.

Edenredin mukaan kilpailun tavoitteena on nostaa esiin rakastetuimpia lounasravintoloita, paikallista osaamista ja pienyrittäjiä. Tänä vuonna ääniä annettiin yhteensä 90 628, ja ne jakautuivat 5 320 ravintolalle.

Äänestyksessä olivat mukana kaikki Suomen lounasravintolat, eikä kilpailuun vaadita erillistä ennakkoilmoittautumista. Vuoden 2026 äänestys oli käynnissä 31. elokuuta – 20. syyskuuta.

Ravintoloissa asiointi on muuttunut.

Edenredin uusimman Ruokabarometri-kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat lounasta, joka on laadukasta ja helposti saatavilla olevaa. Samaan aikaan ravintoloissa asiointi on muuttunut yleisen kustannustason nousun ja muuttuneiden kuluttajavalintojen seurauksena.

Edenredin vuoden 2026 Ruokabarometriin vastasi 650 Edenredin lounasedun käyttäjää ja 67 ravintolatoimijaa. Kysely toteutettiin 27. heinäkuuta – 23. elokuuta 2026. Suomen Paras Lounasravintola -äänestyksen top 10 vuonna 2026:

  1. Rami Visulahti (Ramin Konditoria Kahvila Oy), Mikkeli
  2. Matin ja Liisan Asema, Lapinlahti
  3. Ravintola Onni ja Leo, Tampere
  4. Bistro Liekki Talvikkitie, Vantaa
  5. Grillikahvila Meriportti, Taivassalo
  6. Bistro Well, Lahti
  7. Raastantien huoltoasema, Kuopio
  8. Garam Masala, Oulu
  9. Lempilounas Oy, Turku
  10. 100MA Social, Kokkola

Helsingin, Vantaan, Espoon, Tampereen, Turun, Lahden, Oulun, Kuopion, Jyväskylän, Kouvolan ja Porin paikkakuntaiset tulokset löytyvät tämän linkin takaa.

Lähde: Edenred

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Ruoka -osioistamme.