Raumalla tapahtui kesäkuussa välienselvittely, joka sai vaarallisen käänteen. Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi tapausta koskevan esitutkinnan.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisille ilmoitettiin 7. kesäkuuta Rauman Kortelassa omakotitalon pihalla tapahtuneesta tappelusta. Tapahtumiin liittyi ampuma-ase.
Taustalla keskinäinen välienselvittely
Poliisi otti paikan päältä kiinni kolme miestä ja takavarikoi tekovälineenä käytetyn haulikon, johon kellään osallisena olleista ei ollut lupaa. Poliisi otti myöhemmin kiinni vielä neljännen miehen.
Tapahtumien epäillään liittyvän entuudestaan toistensa tuntevien osallisten keskinäiseen välienselvittelyyn ja heidän välisiin taloudellisiin erimielisyyksiin. Miehistä kolme on syntynyt 1990-luvulla ja yksi 1960-luvulla.
Poliisille esitutkinnassa selvinneiden tietojen perustella kaksi miestä oli saapunut kiinteistölle selvittämään asioita paikalla olleen miehen kanssa. Miehet olivat käyneet paikalla jo kerran aiemmin samana päivänä, minkä vuoksi uhkailun kohteena ollut mies oli hakenut paikalle tuttavansa.
Kyseisen tuttavan epäillään ottaneen mukaansa hallussaan olleen haulikon. Hänellä ei ollut aseeseen ampuma-aselupaa.
Aseenkäytöstä ei aiheutunut kenellekään vakavia vammoja.
– Haulikon epäillään päätyneen tilanteessa toiselle kiinteistölle tulleista miehistä, jonka epäillään ampuneen sillä miestä, jonka kanssa asioita oli tultu selvittämään, kertoo tiedotteessa tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hiltula Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Tilanteen vakavuudesta huolimatta aseenkäytöstä ei aiheutunut kenellekään vakavia vammoja, poliisi kertoo. Kaksi kiinteistölle saapunutta miestä olivat esitutkinnan aikana vangittuina. Heidät vapautettiin vielä esitutkinnan ollessa käynnissä.
Pidätettyinä olivat esitutkinnan alkuvaiheessa myös kaksi muuta paikalla ollutta, ampumisen kohteeksi joutunut mies ja haulikon kiinteistölle tuonut mies.
– Ampujaa epäillään asiassa tapon yrityksestä ja muun muassa törkeästä kotirauhan rikkomisesta, törkeän ryöstön yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta, Hiltula kertoo.
– Ampujan epäiltyä rikoskumppania epäillään muun muassa törkeästä kotirauhan rikkomisesta, törkeän ryöstön yrityksestä ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, Hiltula jatkaa.
Poliisi epäilee lisäksi ampumisen kohteena ollutta miestä törkeästä ampuma-aserikoksesta, laittomasta uhkauksesta ja pahoinpitelystä. Lisäksi hänen seurassaan ollutta, haulikon kiinteistölle tuonutta miestä epäillään muun muassa törkeästä ampuma-aserikoksesta ja pahoinpitelystä. Lounais-Suomen poliisilaitoksen mukaan asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan.
Lähde: Poliisi
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten ase, Poliisi Suomi, Rauma tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.