Ruokahävikki ja sen torjunta on noussut runsaasti esiin syyskuussa vietettävän hävikkiviikon ansiosta. Moni hävikkiin päätyvä tuote olisi käyttökelpoinen vielä päiväyksen jälkeenkin.
Ruokahävikistä 45 prosenttia syntyy Luonnonvarakeskuksen mukaan kotitalouksissa. Monia edelleen käyttökelpoisia ruokatuotteita päätyy kodeissa roskiin kuitenkin turhaan, kertoo Lidl.
Parasta ennen ei ole viimeinen käyttöpäivä
Esimerkiksi monet jogurtit, kananmunat sekä pastan ja hiutaleiden kaltaiset parasta ennen -päiväyksellä varustetut tuotteet ovat syömäkelpoisia vielä päiväyksen jälkeenkin. Lidlin mukaan olennaista on tietää, mitä eroa on parasta ennen -päiväyksellä ja viimeisellä käyttöpäivällä.
Viimeinen käyttöpäivä on päivä, jonka jälkeen elintarviketta ei kannata enää käyttää. Merkintää käytetään herkästi pilaantuvissa tuotteissa, kuten lihassa ja kalassa. Parasta ennen -päiväys puolestaan kertoo elintarvikkeen vähimmäissäilyvyysajan, mikäli se on säilytetty oikein.
– On hyvä muistaa, että parasta ennen -päiväys ja viimeinen käyttöpäivä ovat eri asioita. Usein tuote on aivan hyvä ja käyttökelpoinen vielä parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin. Esimerkiksi hapanmaitotuotteet voivat säilyä useita päiviä ja kananmunat jopa viikkoja parasta ennen -päivän jälkeen, kertoo tiedotteessa Lidlin vastuullisuuspäällikkö Annu Puurula.
Hän kehottaa käyttämään apunaan omia aisteja. Jos tuote näyttää, tuoksuu ja maistuu normaalilta, soveltuu se syötäväksi. Asiasta muistutetaan Lidlin myymälöissä myös pakkausmerkinnällä.
”Parasta ennen, kenties kelvollista kauemminkin.”
Esimerkiksi Pohjolan Meijeri -merkin maito-, piimä-, jogurtti- ja kuohukermapurkeissa on merkintä ”Parasta ennen, kenties kelvollista kauemminkin”.
Lidl pyrkii vähentämään hävikkiä alentamalla tuotteiden hintaa niiden päiväyksen lähestyessä. Parhaat päivänsä nähneet mutta edelleen syömäkelpoiset hedelmät ja vihannekset myydään hukka-alekasseissa.
Ketjun tuorein keino vähentää hävikkiä on paistopisteen ilta-ale. Siinä kaikki paistopisteen tuotteet myydään puoleen hintaan myymälän viimeisenä aukiolotuntina.
– Paistopisteen ilta-alella hävikkiä syntyy noin 15 prosenttia entistä vähemmän, Puurula kertoo.
Hukkaruokaa lähetetään myös ruoka-aputoimijoille. Yhtiön mukaan Lidlin hävikkiaste laski 1,47 prosentista 1,24 prosenttiin vuonna 2025.
Lähde: Lidl
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten jogurtti, kananmuna, Lidl, pasta, ruokakauppa tai laajemmin samasta aihealueesta Ruoka -osioistamme.