Espanjassa pyritään vähentämään harmaata taloutta ja rahanpesua säännöllä, joka rajoittaa käteisen rahan käyttämistä. Nyt on selvinnyt, että turistien rajat poikkeavat paikallisten rajoista.
Espanjalaiset saavat maksaa käteisellä rahalla korkeintaan 1 000 euron ostoksen yritykselle tai ammatinharjoittajalle. Sitä suuremmat maksut täytyy hoitaa sähköisesti. Tuhannen euron rajaa ei kuitenkaan pääsääntöisesti sovelleta ulkomaalaisiin yksityishenkilöihin.
Käteinen on kuningas
Kansainvälisten yhtiöiden maksukortit käyvät jo lähes koko maailmassa, joten suomalaiset turistit ottavat nykyisin merkittävästi takavuosia vähemmän rahaa mukaan lomamatkoille. Joillain voi kuitenkin olla tarkoituksena maksaa esimerkiksi hotellimajoitus käteisellä rahalla.

Espanjalainen ei voi enää jatkossa maksaa vaikkapa viikon hotellimaksua käteisellä, kun summa ylittää tuhat euroa. Espanjan lainsäädännössä olevan poikkeuksen ansiosta turisti sen voi kuitenkin jatkossakin maksaa.
Mikäli esimerkiksi suomalainen matkailija voi osoittaa, ettei hänen verotuksellinen kotikuntansa sijaitse Espanjassa ja että hän tekee kauppaa yksityishenkilönä, on hänen käteisellä maksamisensa yläraja 10 000 euroa. Turistikaan ei siis voi ostaa vaikkapa autoa Kanariansaarilla käteisellä.
Kotikunnan osoittaminen voi joskus muodostua hankalaksi, sillä pelkkä passi ei vielä kerro sen hetkisestä kotikunnasta. Espanjan lainsäädännön mukaan ostosta ei voi jakaa esimerkiksi pienempiin osiin välttääkseen kotikunnan osoittamisen. Myyjän tuleen lisäksi säilyttää kotikunnasta annettu todistus viiden vuoden ajan. Mikäli näin ei toimita, voidaan myyjälle langettaa sakko, joka on 25 prosenttia kauppasummasta.
Euroopan unionissa astuu heinäkuussa 2027 voimaan 10 000 euron käteismaksukatto.
Espanjassa 1 000 euron käteismaksukatto on ollut voimassa jo vuodesta 2021 lähtien. Tilanne on nyt noussut esiin, koska Euroopan unionissa astuu heinäkuussa 2027 voimaan 10 000 euron käteismaksukatto. Tämä ei kuitenkaan muuta Espanjan nykyistä 1 000 euron käteismaksukattoa, sillä unionin jäsenmaat voivat käyttää asetusta tiukempia säännöksiä.
Lähteet: Canarian Weekly, Boletín Oficial del Estado
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Espanja, raha euro tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.