Uusi tieto kesän energiasta – Lähi-Idän kriisi tuli suomalaisille kalliiksi

Koti & Asuminen Toimittaja:

Lämmitysenergian hinnat nousivat Suomessa kesäkuussa vuodentakaiseen verrattuna. Eniten kuluttajahinta nousi kevyessä polttoöljyssä.

Polttoöljy kallistui vuodentakaisesta 43 prosenttia. Tilastokeskuksen yliaktuaari Juho Kevan mukaan tätä selittää osin vertailuajankohdan poikkeuksellisen matala hinta, kertoo Tilastokeskus.

Sähkön kulutushinta nousi vuodentakaisesta

– Viime vuoden kesäkuussa polttoöljy maksoi 1,17 euroa litralta, kun tänä vuonna litrahinta oli 1,67 euroa. Kalleimmillaan polttoöljy on ollut keväällä 2022, jolloin hinta kävi 2,06 eurossa litralta, Keva kertoo tiedotteessa.

Kotitalousasiakkaiden sähkön kulutushinta nousi vuodentakaisesta 9-10 prosenttia riippuen kulutusmäärästä. Kallistumista selittää sähköenergian hinnan nousun lisäksi myös verkkopalvelumaksujen ja verojen nousu.

– Noususta huolimatta hinta oli kesäkuussa varsin maltillisella tasolla. Esimerkiksi 5 000 – 15 000 kilowattituntia vuodessa kuluttavalle kotitaloudelle sähkö maksoi nyt kokonaisuudessaan 17,9 senttiä kilowattitunnilta. Tämä oli hieman vähemmän kuin keskimääräinen kuukausihinta vuosina 2024-2026, Keva kertoo.

Sähkö kallistui vuoden takaisesta myös yritys- ja yhteisöasiakkaiden kohdalla. Runsaasti sähköä käyttävillä yrityksillä kokonaishinnassa oli nousua jopa 52-74 prosenttia. Kevan mukaan kasvuprosentit kertovat tässäkin asiassa kuitenkin lähinnä vertailuluvun pienuudesta.

Sähkön lisäksi myös kaukolämmön hinta nousi viimevuotisesta.

– Kesällä 2025 sähkö oli yli 20 000 megawattia vuodessa kuluttaville toimijoille poikkeuksellisen halpaa. Nyt hinnat ovat nousseet lähelle 2020-luvun keskiarvoa, Keva kertoo.

Sähkön lisäksi myös kaukolämmön hinta nousi viimevuotisesta. Nousua oli yhden prosentin verran.

– Pidemmällä aikavälillä kaukolämmön hinnassa nähdään kuitenkin selvää kasvua. Esimerkiksi vuoden 2022 alun tilanteeseen verrattuna kaukolämpö on nyt noin 24 prosenttia kalliimpaa, Keva kertoo.

Nousua oli myös liikennepolttoaineiden keskihinnoissa. Esimerkiksi 95-oktaanisen bensiinin litrahinta nousi 20 prosenttia vuodentakaisesta ja diesellitra 32 prosenttia.

– Bensalitra maksoi kesäkuussa tilaston mukaan 2,09 euroa. Korona-ajan halvimmista hinnoista oli noustu yli 80 senttiä, mutta toisaalta kesän 2022 huippuhintoihin oli matkaa vielä lähes 50 senttiä, Keva kertoo.

Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tuoreesta energian hinnat -tilastosta.

Lähde: Tilastokeskus

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.