Sinileväseurannassa odottamattomia havaintoja – seurantakausi loppumassa

Uutiset Toimittaja:

Valtakunnallinen sinileväseuranta lähenee tämän vuoden osalta loppuaan. Seurannan mukaan sinilevää esiintyi loppukesän ja alkusyksyn aikana monin paikoin tavallista enemmän, kertoo Lupa- ja valvontavirasto.

Kevät oli lähes koko maassa lämmin ja vähäsateinen. Tämän seurauksena sinilevää havaittiin valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesien havaintopaikalla hieman vuosien 1998-2025 keskiarvoa enemmän.

Sinilevätilanne pysyi ajankohdalle tyypillisenä

Heinä- elokuussa sisävesien sinilevätilanne puolestaan pysyi monin paikoin ajankohdalle tyypillisenä tai rauhallisempana. Tämä johtui ajoittain epävakaisesta säästä, vähäisestä auringonpaisteesta ja vesien ajoittain viileistä lämpötiloista.

Loppukesää kohti sisävesien sinilevähavainnot runsastuivat. Sinilevähuippu ajoittui syyskuun alkuun. Sinilevää on syyskuun aikana esiintynyt pitkän ajan keskiarvoa enemmän. Vesistöissä on ollut riittävästi kasvua edistäviä ravinteita, minkä lisäksi myös auringonvaloa ja lämpöä on ollut riittävästi.

Rannikkoalueilla sinilevää havaittiin koko kesäkuun ajan selvästi pitkän ajan keskiarvoa vähemmän. Kesäkuun viimeisellä viikolla havainnot nousivat, ja taso pysyi ajan keskiarvon tuntumassa heinäkuun loppuun saakka.

Sinilevähuippu ajoittui elokuun alkuun. Elo- ja syyskuussa sinilevää havaittiin rannikkoalueilla pääsääntöisesti pitkän ajan keskiarvoa enemmän.

Sinileväseurannassa oli tänä kesänä mukana 337 virallista havaintopaikkaa.

Sinilevien määrä vähenee tyypillisesti syksyn edetessä vesien viilentyessä ja valon määrän hiipuessa. Runsaitakin sinileväkukintoja voi kuitenkin esiintyä vielä pitkälle syksyyn, ja joskus kukintoja voi esiintyä jopa talvella jääpeitteen alla.

Valtakunnallisessa sinileväseurannassa oli tänä kesänä mukana 337 virallista havaintopaikkaa, joista 88 sijaitsi merialueilla ja 249 sisävesillä. Seurantaa täydensivät kansalaisten Järvi-meriwikiin ilmoittamat havainnot 759 eri paikalta.

Valtakunnallista sinileväseurantaa on tehty vuodesta 1998 lähtien. Seurantaa toteuttaa Lupa- ja valvontavirasto yhdessä Suomen ympäristökeskuksen elinvoimakeskusten, kuntien ympäristö- ja terveydensuojeluviranomaisten sekä vapaaehtoisten kanssa.

Sinileväseuranta jatkuu Suomessa syyskuun loppuun asti.

Lähde: Lupa- ja valvontavirasto

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.