Metallican James Hetfieldilta jyrkkä lausunto politiikasta

Viihdeuutiset Toimittaja:

Metallican laulaja James Hetfield teki yleisölleen selväksi, että yhtyeen konserteissa ei ole tarkoitus tuputtaa poliittisia näkemyksiä.

Hänen mukaansa musiikin tehtävä on tarjota ihmisille mahdollisuus unohtaa hetkeksi maailman murheet ja nauttia viihteestä ilman jatkuvaa julistamista tai jotain agendaa.

Yhtye ei halua tuputtaa politiikkaa

Maailman tunnetuimpiin metalliyhtyeisiin kuuluvan Metallican keulahahmo James Hetfield otti kantaa artistien poliittiseen vaikuttamiseen yhtyeen Las Vegasin-konsertissa 10. lokakuuta. Hetfield keskeytti hetkeksi esiintymisen ja kertoi yleisölle, miksi Metallica ei halua käyttää konserttilavaansa poliittisten agendojen ajamiseen.

– Metallica ei ole täällä vaikuttaakseen teihin millään paskapuheella, kuten jotkut muut viihdetaiteilijat. Me olemme täällä unohtaaksemme kaiken ulkopuolisen paskan, Hetfield sanoi.

Hän tiivisti yhtyeen tarkoituksen kolmeen asiaan.

– Metallican agenda on rakkaus, energia ja raskas musiikki!

Hetfield ei nimennyt puheessaan yhtään artistia eikä maininnut suoraan mitään poliittista kiistaa. Suuri yleisö kuitenkin kiittää tästä kannanotosta. Viihdemaailmassa käydään liian vähän keskustelua siitä, miksi esiintyjien pitäisi käyttää näkyvyyttään yhteiskunnallisten ja poliittisten näkemysten levittämiseen.

Me olemme täällä unohtaaksemme kaiken ulkopuolisen paskan.

Se ainoastaan lisää vastakkainasettelua ja vähentää objektiivisen keskustelun mahdollisuutta. Guitar.com-sivuston mukaan osa kuulijoista on tulkinnut Hetfieldin viitanneen lukuisiin artisteihin, muun muassa yhdysvaltalaiseen rap-artisti Macklemoreen, jonka on tulkittu tukevan palestiinalaista terroristijärjestö Hamasia.

Macklemore on lisäksi puolustanut artistien oikeutta ja velvollisuutta osallistua poliittiseen keskusteluun. Hän on myös arvostellut ajatusta siitä, että esiintyjien pitäisi pysytellä erossa politiikasta.

Aihe on tuttu myös Euroviisuista, joiden ympärillä on käyty viime vuosina kiivasta keskustelua erityisesti Israelin osallistumisesta ja artistien poliittisista kannanotoista.

Musiikkikilpailun tarkoitus on yhdistää ihmisiä musiikin avulla, mutta kansainväliset konfliktit ovat nousseet näkyväksi osaksi tapahtuman ympärillä käytävää keskustelua. Puolueettomien yleisradioyhtiöiden ei pitäisi valita puolia tässäkään asiassa.

Yhtyeen kappaleissa on käsitelty sotaa, vallankäyttöä ja yhteiskunnallisia epäkohtia.

Hetfieldin puhe on herättänyt myös kysymyksiä Metallican omasta tuotannosta, sillä yhtyeen kappaleissa on käsitelty sotaa, vallankäyttöä ja yhteiskunnallisia epäkohtia.

Esimerkiksi vuonna 1988 julkaistun …And Justice for All -albumin kappaleet One ja Disposable Heroes käsittelevät sodan inhimillisiä seurauksia ja sotilaiden asemaa. Sodan uhreja on kaikilla osapuolilla valtion, agendan tai näkemyksen linjauksista huolimatta.

Hetfield on kuitenkin tehnyt eron yhteiskunnallisia aiheita käsittelevän musiikin ja suoran poliittisen vaikuttamisen välille jo vuosikymmeniä sitten. Tämä on suuri helpotus myös faneille. Vuonna 2012 hän kertoi Village Voice -lehdelle, ettei Metallica asetu musiikillaan poliittisesti mihinkään.

Yhtye kirjoittaa kappaleita, mutta ei halua sanella kuulijoilleen, mitä heidän pitäisi ajatella. Metallica kieltäytyi jo 90-luvulla esiintymästä erilaisten poliittisten tarkoitusperien puolesta.

Lähde: Loudwire

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.