Yhdistyneen kuningaskunnan prinssi Harry toivoo edelleen, että hänen tulehtuneet välinsä Britannian kuningas Charlesiin ja kruununprinssi Williamiin saataisiin korjattua.
Harry kertoo, että vuosia jatkunut perheriita on ollut hänelle raskas. Prinssi Harry on 42-vuotias. Hän puhui perhesuhteistaan syyskuun lopulla New Yorkissa nauhoitetussa haastattelussa.
Välit olleet vuosikausia heikot
Harrylta kysyttiin, sureeko hän vaikeita välejään isäänsä ja veljeensä. Prinssi vastasi myöntävästi ja huomautti, että vastaavanlaiset ristiriidat ovat tuttuja monille perheille, ei pelkästään kuninkaallisille.
Hänen mukaansa ihmiset kertovat hänelle usein omista perheongelmistaan. Prinssiltä haetaan vertaistukea sisarusten välisistä erimielisyyksistä sekä vanhempien ja lasten katkenneista suhteista.
Harry uskoo, että kuninkaallisen perheen ristiriidat kiinnostavat yleisöä osittain siksi, että niiden ratkaiseminen voisi antaa toivoa myös muille perheille tai välirikkoja kokeneille.
– Kaikki eivät halua sen onnistuvan. Minä haluan, Harry sanoi sovinnon mahdollisuudesta.
Pariskunnan haastattelut ja julkiset lausunnot ovat kiristäneet suhteita.
Ei ole tiedossa, tarkoittaako hän veljeään vai isäänsä, että jompi kumpi heistä ei haluaisi sopia välejä. Prinssin edustajan mukaan se ei tarkoita kumpaakaan.
Kommentti oli yleisluonteinen eikä sitä ollut tarkoitettu piikittelyksi sen enempää Williamille kuin kenellekään muullekaan perheenjäsenelle.
Harry ja hänen puolisonsa Meghan luopuivat kuninkaallisen perheen virallisista edustustehtävistä vuonna 2020 ja muuttivat Kaliforniaan. Sen jälkeen pariskunnan haastattelut ja julkiset lausunnot ovat kiristäneet suhteita Britannian kuninkaalliseen perheeseen.
Harry on aiemminkin kertonut haluavansa korjata välinsä erityisesti isäänsä, kuningas Charlesiin. Hän on toivonut, että hänen lapsensa Archie ja Lilibet voisivat tutustua isoisäänsä.
”Arvet pysyvät ikuisesti”
Kuningas on käynyt läpi syöpähoitoja. Toisin sanoen vaarana on, että aika loppuu kesken sovinnon tekemiselle.
Harry ymmärtää, että taustalla vaikuttavat asiat eivät muutu muuksi sovinnolla. Ristiriitoja ei ole helppo unohtaa. Ilman sovintoa on kuitenkin mahdotonta mennä eteenpäin.
– Arvet pysyvät ikuisesti, hän totesi haastattelussa.
Hänen mukaansa vaikeista kokemuksista voi kuitenkin yrittää päästää irti sen sijaan, että vanhat riidat määrittelisivät perhesuhteita loputtomiin. Prinssin mukaan maailmassa ja ihmisten elämässä on jo riittävästi ongelmia ilman jatkuvia perheriitojakin.
Lähde: GQ
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kuningas Charles III, Prinssi Harry tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.