Taloustieteen keskeisimpiin ohjenuoriin lukeutuva Lafferin käyrä osoittaa, että tietyn pisteen jälkeen verotuksen kiristäminen ei enää lisää kertyviä verotuloja.
Nyt tästä on saatu jälleen konkreettinen esimerkki, kun verojen keventämisestä huolimatta Suomen valtion verotulot henkilöasiakkaiden tuloveroista kasvoivat tammi-syyskuussa lähes miljardilla eurolla.
Verotulot kasvoivat 3,4 prosenttia
Verohallinnon tilaston mukaan henkilöasiakkaiden tuloveroa kertyi valtion kassaan tammi-syyskuussa yhteensä 29 995 miljoonaa euroa, joka oli 999 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua vuodessa tuli peräti 3,4 prosenttia.
Vuodelle 2026 suomalaisten palkansaajien työn verotusta kevennettiin noin miljardilla eurolla, joten verotuksen keventäminen maksoi valtion kannalta itse itsensä. Samaan aikaan suomalaisille jäi entistä suurempi osa palkastaan omaan käyttöön.
Verohallinnon tuoreet luvut vahvistavat, että veronalennukset ja kasvavat verotulot voivat toteutua samanaikaisesti. Kerta ei ollut ensimmäinen, sillä aiemminkin yhteisöveron laskeminen on nostanut merkittävästi yhteisöveron tuottoja.
Vuonna 2014 yhteisöveroa laskettiin 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Ensimmäisenä vuotena yhteisöveron kertymä laski ensin 5,4 prosenttia 4,4 miljardiin euroon, mutta vuonna 2017 kertymä oli kasvanut jo 5,9 miljardiin euroon. Vuonna 2022 yhteisöveron kertymä on jo 8,5 miljardia euroa.
Lafferin käyrän mukaan veroprosentin ja verotuoton suhde ei ole suoraviivainen.
Tapahtunut noudattelee taloustieteessä käytetyn Lafferin käyrän perusajatusta, jonka mukaan veroprosentin ja verotuoton suhde ei ole suoraviivainen. Useasti vahvistetun teorian mukaan tietyn pisteen jälkeen verotuksen kiristäminen vähentää verotuloja, koska liian korkea veroaste heikentää kannustimia työntekoon, yrittämiseen ja verotettavan tulon hankkimiseen.
Palkoista, eläkkeistä ja etuuksista tehtyjä ennakonpidätyksiä kertyi tammi-syyskuussa yhteensä 28,158 miljardia euroa. Se on 371 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.
Ennakkotietojen mukaan yhteensä palkkasumma kasvoi tammi-elokuussa noin kolme prosenttia ja ennakonpidätyksen alaiset ansiotulot kasvoivat noin 2,3 prosenttia edellisvuodesta.
Verotulojen kehitykseen vaikuttavat myös muun muassa palkkojen nousu, työllisyyden kehitys, inflaatio ja muutokset talouden suunnassa.
Lähteet: Valtiovarainministeriö, Verohallinto
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten vero tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.