Keanu Reeves palaa John Wickin rooliin – tällä kertaa animaatioelokuvassa

Viihdeuutiset Toimittaja:

Näyttelijä Keanu Reeves on tullut viime vuosina tunnetuksi erityisesti John Wick -toimintaelokuvien nimikkoroolista.

Tähti on palaamassa rooliin jälleen tulevaisuudessa, kertoo Variety.

Tuleva John Wick -elokuva kuitenkin poikkeaa hieman edeltäjistään.

Lionsgaten animaatioelokuva

Kyseessä on näytellyn elokuvan sijaan animaatioelokuva. Lionsgate-yhtiön tuottaman elokuvan keskiössä on John Wickin ennen elokuvasarjaa suorittama Impossible Task, eli mahdoton tehtävä.

Hänen täytyy tappaa vihollisensa yhden illan aikana vapauttaakseen itsensä High Table -verkoston velvollisuuksista ja saadakseen oikeuden olla rakastettunsa Helenin kanssa.

Elokuvan ohjaa animaatioalan pitkän linjan tekijä Shannon Tindle, joka tunnetaan muun muassa Netflixin Ultraman: Rising ja Kubo and the Two Strings -elokuvista. Keanu Reeves toimii ääninäyttelemisen ohella yhtenä elokuvan tuottajista.

– Sekä John Wickin maailmassa että animaatiossa mahdollisuudet ovat rajattomat. Impossible Task on John Wick -tarina, jonka näkemistä fanit janoavat kaikista eniten, kommentoi Lionsgate-yhtiön elokuvaosaston toimitusjohtaja Adam Fogelson.

John Wick -elokuvia on sittemmin tehty neljä kappaletta.

Ensimmäinen John Wick -elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2014. Elokuvassa Reevesin esittämä entinen palkkamurhaaja suuntaa kostoretkelle koiransa kuoleman seurauksena.

Chad Stahelskin ohjaama ja Derek Kolstadin käsikirjoittama John Wick oli yllätysmenestys lippuluukulla. Jatko-osa, John Wick: Chapter 2, seurasi vuonna 2017.

John Wick -elokuvia on sittemmin tehty neljä kappaletta, ja lisäksi viime vuonna ensi-iltansa sai Ana de Armasin tähdittämän spinoff-elokuva Ballerina. Elokuvasarjan osat ovat tuottaneet maailmanlaajuisesti yhteensä yli miljardi dollaria.

Parhaillaan työn alla on animoidun esiosan lisäksi viides näytelty John Wick -elokuva. Lisäksi tuotannossa on uusi spinoff-elokuva Caine, jonka keskiössä on Donnie Yenin näyttelemä sokea salamurhaaja Caine.

Lähde: Variety

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.