Yhdysvalloissa oli vielä 1960-luvulla runsaasti rasismia, jonka johdosta mustaihoisia syrjittiin ja pidettiin toisen luokan kansalaisina. Tuon ajan merkit kummittelevat kuitenkin yhä edelleen esimerkiksi paikannimissä ja kartoilla.
Nyt Kaliforniassa sijaitseva Landmark-ravintola on selvittänyt oikeuskiistansa erään afroamerikkalaisen miehen kanssa. Tummaihoinen Mark McHenry -niminen mies nimittäin haastoi pihviravintolan oikeuteen, kun ravintolan baarimikko kirjoitti rasistisia viittauksia miehen maksukuittiin.
Afroamerikkalainen mies oli käynyt taannoin kyseisessä ravintolassa kahdesti saman päivän aikana. Seuraava aamuna mies oli tutkinut kuittejaan ja huomannut, että baarimikko oli kirjoittanut kuittiin rasistisia viittauksia. Kuiteissa muun muuassa luki, että maksaja oli ”Mc Stinkyni**er ja Mc Ni*shit”.
Valkoihoinen baarimikko oli kuitenkin tullut katumapäälle ja yrittänyt tavoitella afroamerikkalaismiestä anteeksipyynnön merkeissä. Kuittien nimistä loukkaantunut mies halusi kuitenkin haastaa ravintolan oikeuteen ja lakisyytteen myötä baarimikko sai potkut. Aiemmin tänä vuonna Papa John’s -pizzeria antoi potkut tarjoilijalleen, joka oli kirjoittanut aasialaissyntyisen naisen maksukuittiin ”lady chinky eyes”.