Pikkupoika luuli magneetteja karkeiksi – joutui leikkaukseen

Ohhoh! Viihdeuutiset · Kirjoittaja: , toimittaja

Vanhemmat kiinnittävät yleensä erityisesti huomiota pienten lastensa touhuihin, sillä uteliaat taaperot saattavat pistää poskeensa esimerkiksi leluvarastonsa antimia. Nyt erään amerikkalaisen pikkupojan uutisoitiin syöneen lelujaan vaarallisin seurauksin.

Viisivuotias Finn Thompson luuli lelumagneetti-pallojaan koristekarkeiksi, joita käytetään esimerkiksi kakkujen tai leipien koristeina. Pikkupoika olikin popsinut magneettipalloja suuhunsa ja nielaissut ne. Finn-poika kärsi lelujen syömisen jälkeen kahden päivän ajan rajuista mahakivuista ja ruokahaluttomuudesta.

Pikkupojan Stephanie-äiti huomasi sairaalassa otetuista röngtenkuvista, että hänen lapsensa on syönyt syntymäpäivälahjaksi saatuja magneettipalloja. Lääkärit joutuivatkin leikkaamaan pikkupojan saadakseen toisiinsa kiinnittyneet lelukuulat pois. Kyseiset magneettiset lelukuulat ovat aiheuttaneet Yhdysvalloissa aiemminkin vaaratilanteita, kun lapset ovat erehtyneet syömään niitä.