Robbie Williamsin pahe puhuttaa: ”Se oli hyvä veto”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Maailman suosituimpiin poikabändeihin aikanaan lukeutunut Take That hajosi vuonna 1996, kun Robbie Williams jätti vuotta aiemmin yhtyeen ja suuntasi erittäin menestyksekkäälle soolouralle. Taannoin Williams teki paluun yhtyeen riveihin 15 vuoden tauon jälkeen.

Robbie Williams paljasti äskettäin, että hän voisi harrastaa seksiä miehen kanssa maksusta. Nyt 38-vuotiaan poptähden uutisoitiin lopettaneen pahan tapansa. Laulaja on nimittäin lopentanut tupakan polton, koska hän haluaa perustaa perheen Ayda-vaimonsa kanssa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Robbie lopetti sauhuttelun, eikä hän ole polttanut kymmeneen päivään. Se oli hyvä veto, lähde kertoi The Sun -lehdelle.

Poptähti kirjautui 33-vuotissyntymäpäivänään vieroitushoitoon lääkeriippuvuutensa takia. Laulajan mukaan hän olisi voinut saada lääkeaddiktionsa takia sydänkohtauksen, jos hänen työtiiminsä ei olisi vienyt Robbieta ajoissa hoitoon.

Robbie ja hänen amerikkalainen näyttelijävaimonsa Ayda Field asuvat nykyisin Los Angelesissa. Hulivililaulaja otti taannoin kaikki kahdeksan koiraansa mukaan Britanniaan kiertueelle, koska hän ei kestänyt olla kauaa erossa rakkaista ystävistään. Pariskunta paljasti myös äskettäin haluavansa perheenlisäystä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.