Sting: Olin hirveä opettaja!

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Poptähti Sting, oikealta nimeltään Gordon Matthew Thomas Sumner, ehti toimia ennen musiikkiuraansa useissa ammateissa, kuten esimerkiksi linja-auton konduktöörinä, verovirkailijana ja koulun opettajana.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

1970-luvun loppupuolella hän toimi kaksi vuotta opettajana Newcastlessa, Englannissa, sijaitsevassa koulussa, mutta ei omien sanojensa mukaan ollut kovin hyvä ammatissaan. Sting on nimittäin tunnustanut olleensa suorastaan hirveä opettaja, koska hän opetti lapsille vain asioita, jotka kiinnostivat häntä itseään.

– Opetin lapsille vain asioita, joista itse pidin, mitkä inspiroivat minua ja mistä itse nautin. Käytännössä nuo asiat olivat jalkapallo ja runous, Sting kertoi Daily Star -lehdessä.

Mielestään Sting ei ollut pätevä siihen, että hänelle olisi maksettu palkkaa lasten opettamisesta. Opettajan ura katkesi kuitenkin vuonna 1977, kun Sting muutti Lontooseen ja menestysyhtye The Police perustettiin. Vain kaksi vuotta myöhemmin yhtye teki jo ensimmäisen hittinsä Roxanne.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.