Jessica Simpsonille päärooli blondileffassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Superblondi Jessica Simpson tullaan mahdollisesti näkemään pian taas valkokankaalla. Dukes Of Hazzard -elokuvassa yhtä päärooleista näytellyttä tähteä on nimittäin pyydetty mukaan blondielokuvan päärooliin.

Blonde Ambition -elokuvan tuottajat haluavat Jessican rooliin, jossa hän nousee liikemaailman huipulle. Elokuva on saanut vaikutteita 80-luvulla menestyneestä Working Girl -elokuvasta, jonka pääosassa nähtiin Sigourney Weaver.

– Siinä on tosiaan vaikutteita Working Girl -elokuvasta. Pikkukaupungin tyttö muuttaa New Yorkiin ja aloittaa siellä upean uran liikenaisena. Elokuva ei ole kuitenkaan uusi versio Working Girlistä, vaan ihan oma elokuvansa, Jessica kertoi Empire -lehdelle.

– Minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut pääroolia, joten nyt onkin mukava sukeltaa rooliin ja kietoa kädet sen ympärille.