Sienna Miller pornoilee valkokankaalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittikaunotar Sienna Miller nähdään pian valkokankaalla elokuvassa Factory Girl. Hän näyttelee 60-luvulle sijoittuvassa tositarinaan perustuvassa elokuvassa tuon ajan julkkistyttö Edie Sedgwickiä. Millerin mukaan elokuvassa tullaan näkemään rajuin seksikohtaus, mitä Hollywood-elokuvissa on koskaan nähty.

Siennan kumppanina kyseisessä kohtauksessa oli vastanäyttelijä Hayden Christensen, joka esittää elokuvasa rocktähti Billy Quinniä.

Kohtauksen kuvaamisen jälkeen Siennalle tuli mieleen, että mitä hänen isänsä ajattelee kohtauksesta, ja on siitä saakka ollut kauhuissaan isänsä reaktiosta. Sienna halusi kuitenkin vain hoitaa roolityönsä mahdollisimman hyvin. Kohtausta nauhalta katsellessaan Miller joutui jopa sulkemaan silmänsä.

– Halusimme tehdä siitä niin realistisen kuin mahdollista. Katsoessani sitä ajattelin, että ”Hyvä Jumala, isäni tulee näkemään tämän elokuvan!” En ole saanut tuota ajatusta sen jälkeen päästäni, Miller kertoi Daily Mirror -lehdelle.

– Kohtaus oli kuitenkin tarinan kannalta tärkeä, sillä koko elokuva kertoo 60-luvusta, joten seksi, huumeet ja rock´n´roll ovat iso osa sitä. Emme halunneet tehdä sitä yhtään rauhallisemmin, koska elokuva on raju, ja siinä on useita rajuja asioita. Se ei olisi ollut uskottava, ellei siinä olisi ollut myös aidon tuntuista seksikohtausta.