Britney Spearsin isä: Hän on sairas pieni tyttö

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mielenterveytensä kanssa kamppailevan Britney Spearsin isä Jamie on avannut sanaisen arkkunsa julkisesti ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Isä tietää mistä puhuu, sillä myös hän on aikanaan joutunut turvautumaan vieroitushoitoon.

Isä Jamie olikin mukana saattamassa tytärtään Promises -vieroitusklinikalle tiistaina. Hän oli saanut suostuteltua Britneyn hoitoon, kun poptähti avautui hänelle sunnuntaina yhteisellä päivällisellä. Tuon keskustelun perusteella he päättivät hakea Britneyn ongelmiin ammattiapua, joka on sittemmin kelvannut supertähdelle vaihtelevalla menestyksellä.

Isä kertoi tyttärensä tilanteesta Fox -kanavan uutisille, ja totesi tyttärensä ongelmien olevan aivan jotain muuta kuin suuri yleisö luulee. Isän mukaan myös Britneyn äiti on hyvin huolissaan tyttärensä voinnista. Jamie totesi vielä haastattelun lopuksi, että Britney on sairas pieni tyttö, josta vanhemmat haluavat nyt pitää hyvää huolta.