Monet autoilijat ovat tuskailleet tilanteissa, joissa liikennevalot ovat yllättäen ”menneet keltaiselle” keskellä pahinta ruuhka-aikaa. Silloin erityisesti vilkkaissa risteyksissä tilanne menee nopeasti lähes kaoottiseksi. Ellei joku ota tilannetta haltuun.

Suomessa kukaan ohikulkija tuskin uskaltaisi ryhtyä toimimaan liikennepoliisina, mutta eräs 21-vuotias Arthur-niminen nuori mies sen teki Torontossa Kanadassa. Kaupungin vilkkaimpiin lukeutuvan risteyksen valo-ohjaus meni nimittäin epäkuntoon keskellä ruuhka-aikaa, mutta Arthur meni rohkeasti keskelle risteystä ja otti tilanteen haltuun.
Videon perusteella hän suoriutui tehtävästä varsin mallikkaasti siihen saakka kunnes poliisit saapuivat. Liikenne sujui ilman kaaosta eikä yhtään kolaria syntynyt.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Nettivideot, Viihdeuutiset -osioistamme.