Sopranos-sarjan kuvaukset kiellettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kansainvälisesti suositun Sopranos -televisiosarjan kuvaukset ovat parhaillaan jäissä, kun Yhdysvalloissa Pohjois-Jerseyssä sijaitseva Bloomfieldin pikkukaupunki on kieltänyt sarjan kuvaukset alueellaan. Kaupungin pormestarin mukaan HBO -yhtiön tuottama sarja asettaa amerikanitalialaiset huonoon valoon.

– Mielestäni Sopranos ei kuvasta positiivisella tavalla tyypillisen amerikanitalialaisen elämää. Lopullinen päätös on kuitenkin kaupunginvaltuuston käsissä. Se on heidän päätöksensä, mutta minä seison oman kantani takana, italialaissyntyisen naisen kanssa naimisissa oleva pormestari totesi Yahoo! Newsin mukaan.

Kuvauspaikaksi kaavaillun jäätelöbaarin omistaja Chris Carley on kuitenkin eri mieltä, ja hänen mukaansa henkilökohtaiset mielipiteet eivät saisi vaikuttaa tällaisiin asioihin.

– Hänen pitäisi tehdä päätöksiä, jotka ovat hyväksi kaupungille, Carley totesi pormestarista.

Sarjan tuotantoyhtiölle myönnettiin viime viikolla jo kertaalleen lupa kuvata kaupungissa erään jaksonsa päätöskohtausta. Valitusten jälkeen lupa kuitenkin evättiin maanantaina. Kaupunginhallitus on luvannut käsitellä asiaa uudelleen ensi viikolla.

Vuodesta 1999 saakka tehty Sopranos -sarja kertoo New Jerseyssä asuvan mafiapomo Tony Sopranon elämästä. Tähän saakka New Yorkissa ja New Jerseyssä kuvattu suosikkisarja on palkittu lukuisilla palkinnoilla. Sarjan viimeinen tuotantokausi käynnistyy Yhdysvalloissa 8. huhtikuuta.