Amerikkalainen näyttelijäkaunotar Maria Bello on tehnyt pitkän uran Hollywood-elokuvissa, mutta siitä huolimatta häntä ei ole juuri noteerattu viihdelehdissä. Ehkä kuluva vuosi tuo asiaan muutoksen, sillä neitokainen on varsin näyttävä myös vapaa-ajallaan.
Parhaillaan Maria lomailee ystäviensä kanssa Caprin saaren maisemissa, jossa ryhmä lekottelee vuokraamallaan huvijahdilla. Bikineissä aurinkoa ottanut Maria innostui vauhdikkaisiin vesileikkeihin, sillä hän hyppi innoissaan jahdin takatuhdolta mereen.
45-vuotias Maria Bello tuli alunperin tunnetuksi Teho-osasto -televisiosarjasta vuonna 1997. Jo sitä aiemminkin Maria oli vilahdellut lukuisissa sarjoissa ja Broadway-musikaaleissa. Sittemmin hänet on kiinnitetty lukuisiin elokuviin, kuten A History of Violence, World Trade Center ja vuonna 2011 elokuvassa Siepattu.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Maria Bello tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.




