Lasta odottava Nicole Richie vankilaan?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Paris Hiltonin ystävänä ja televisio-ohjelman aisaparina tunnetuksi tullut Nicole Richie on joutumassa ystävänsä tavoin vankilaan rattijuopumuksesta.

Pari viikkoa sitten Nicole pyysi lykkäystä oikeudenkäyntiin ja sai sen. Nyt Richie on vahvistanut viikkoja kiertäneet huhut siitä, että hän on raskaana. Lapsen isä on Good Charlotte -yhtyeen keulahahmo Joel Madden. Pari on seurustellut yli puolen vuoden ajan.

Raskaustiedon vahvisti TMZ.com -julkaisu, ja samaan aikaan In Touch -lehti kertoi pariskunnan suunnittelevan häitä vielä kuluvalle kesälle. Nicolen oikeudenkäynti pidetään 11. heinäkuuta, joten pariskunnan suunnitelmat häistä voivat vielä mennä karille toisen osapuolen joutuessa mahdollisesti vankilaan jopa kolmeksi kuukaudeksi. Minimituomio on kuitenkin vain viisi päivää.

Stara tapasi Nicole Richien pari vuotta sitten Los Angelesissa. Tuolloin tähti kertoi eläneensä ilman päihteitä jo kahden vuoden ajan ja päässeensä kuiville huumeista. Toisin kuitenkin kävi. Lue haastattelu tästä!