Brittinäyttelijät tähdittävät Lordi-elokuvaa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Parhaillaan työn alla olevan Lordi-elokuvan roolit on jaettu. Dark Floors – The Lordi Motion Picture -nimisen elokuvan pääosissa nähdään kokeneita brittinäyttelijöitä, joista ainakin osa on entuudestaan tuttuja myös suomalaisille.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Elokuvan päärooleissa nähdään Skye Bennett, Philip Bretherton, William Hope, Ronald Pickup ja Leon Herbert. Hope on nähty aiemmin esimerkiksi xXx ja Alien -toimintaelokuvissa, Bretherton Pelinaiset -televisiosarjassa ja Herbert niin ikään Alien -elokuvassa. Lisäksi Pickup on näytellyt lukuisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Sairaalamiljööseen sijoittuvassa Pete Riskin ohjaamassa elokuvassa nähdään luonnollisesti myös Lordi -yhtyeen jäsenet. Wikipedian mukaan elokuvasta tehdään kaksi versiota, jotta myös nuorempi yleisö pääsee katsomaan elokuvan.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.