Sunrise Avenue -yhtyeen kitaristille potkut!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimainen menestysyhtye Sunrise Avenue on erottanut kitaristinsa Janne Kärkkäisen musiikillisten ja henkilökohtaisten erimielisyyksien takia. Levy-yhtiö tiedotti potkuista tänään.

Yhtyeen tulevaisuuteen tapahtuneella ei ole merkitystä, vaikka uutta kitaristia ei ole vielä kiinnitetty Kärkkäisen tilalle. Yhtye pitää nyt kuitenkin hetken taukoa, joten joitain yhtyeen keikkoja joudutaan siirtämään. Suomessa siirtymässä ovat ainakin Seinäjoen Rytmikorjaamon keikka 5. lokakuuta ja Helsingin Nosturin keikka 6. lokakuuta.

Levy-yhtiöstä kerrottiin hetki sitten puhelimitse Staralle, että yhtye esiintyy ensi sunnuntaina Ruotsissa promootiokeikalla tuuraavan kitaristin kanssa. Yhtyeen keikkakalenterin mukaan bändi nousee lavalle seuraavan kerran 25. elokuuta Mannheimissä Saksassa, ja levy-yhtiöstä vahvistettiin, että myös tämä esiintyminen hoidetaan normaalisti joko uuden tai tuuraavan kitaristin kanssa.

Sunrise Avenue on erittäin suosittu Keski-Euroopassa ja erityisesti juuri Saksassa. Yhtye tekee loka-marraskuulle kaavaillun Euroopan kiertueensa normaalisti.