Portugalista on tullut vuosien varrella muutamia menestyneitä mallikaunottaria, ja tuorein tulokas on Paula Labaredas. Paula on noteerattu viihdelehdissä esimerkiksi suositun Twitter-bloginsa ansiosta.
Teini-ikäisestä saakka näyttelijäuraa Yhdysvalloissa tehnyt Paula paljasteli elokuussa vahingossa, kun hänen bikiniensä alaosa valahti alas. Nyt kaunotar on julkaissut verkossa omia näyttäviä alusvaatekuviaan, jotka ovat varsin vietteleviä.
Portugalilainen Paula Labaredas, koko nimeltään Paula Maria Esteves Labaredas, muutti perheineen Yhdysvaltoihin kaksivuotiaana paremman elämän perässä. Hän oli kuolla lennolla uudelle mantereelle, mutta selvisi lopulta koneessa olleen lääkärin elvytettyä hänet. Paula aloitti näyttelemisen 16-vuotiaana ja muutti myöhemmin perheensä vastustuksesta huolimatta New Yorkiin ja sieltä Los Angelesiin. Viime vuosina Paula on näytellyt muutamissa elokuvissa, eli läpimurto voi olla lähellä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Paula Labaredas tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.



