Teinipoika huumepäissään poliisille: ”Dinosaurukset jahtaavat minua”

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Jotkut voimakkaat huumausaineet voivat aiheuttaa rajuja hallusinaatioita. LSD-huumeen riippuvuudesta kärsivät henkilöt saattavat esimerkiksi kokea hirvittäviä kauhun ja paniikin tuntemuksia päihdehuuruissaan.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt Indianassa on pidätetty eräs sekopäinen nuori mies, joka kertoi kuulusteluissa hämmentäviä asioita. Silminnäkijä soitti viikonloppuna poliisille, kun hän oli nähnyt 19-vuotiaan teinipojan juoksentelemassa parkkialueella. Ilmoittajan mukaan teinipoika puhui häntä jahtaavista avaruusolioista ja dinosauruksista.

Poliisit saapuivat pian paikalle ja pistivät nuorukaisen käsirautoihin. Kuulustelussa LSD-huumeen vaikutuksen alaisena ollut poika kertoi juoksennelleensa parkkialueella, koska dinosaurukset jahtasivat häntä. Lisäksi mies luuli, että hänen Greenwoodissa sijaitseva kotinsa oli täynnä avaruusolioita.

The Smoking Gun -sivuston mukaan teini paljasti huumepäissään, että hän tienaa rahaa välittämällä huumausaineita. Nuorukainen kertoi kotinsa olevan pullollaan LSD-huumetta. Rajusta huumeriippuvuudesta kärsivää poikaa syytetään nyt muun muassa huumeiden hallussapidosta ja välittämisestä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.