Skandaali lastentarhassa: Lapsilla maistatettiin ihmisen verta

Uutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Maailmalla uutisoidaan viikoittain eri oppilaitosten ja päiväkotien opettajien kyseenalaisista opetusmetodeista, pervoiluista tai muista kummastuttavista toimista. Luulisi, että kaikki on jo tällä saralla nähty, mutta ei – norjalainen lastentarhanopettaja on nimittäin maistattanut lapsilla ihmisen verta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Oslolaisen lastentarhan täti oli näyttänyt päiväkodin lapsille lautasellisen omaa vertaan. Päiväkotilaiset olivat kiinnostuneet verestä ja pyytäneet, voisivatko he koskea siihen. Lastentarhanopettaja oli antanut tähän luvan.

Aftenpostenin mukaan verilautasen ympärillä oli ollut 11 lasta. Kun lapset kysyivät opettajalta, miten he saisivat veren pois sormestaan, kehoitti tarhatäti pistämään sormen suuhun.

Ainakin yksi lapsista teki työtä käskettynä ja pisti opettajan veressä uitetun sormen suuhunsa. Lastentarhanopettajan veri on tutkittu sairauksien varalta. Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kun opettaja maistattaa eritteitään oppilailla – viime vuonna Los Angelesin peruskoulun oppilaat maistoivat lusikalla opettajansa siemennestettä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.