Pornoteollisuus vakavissa ongelmissa – pakenee Los Angelesista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Olemme viime kuukausina raportoineet useita kertoja aikuisviihdemaailman pääkaupungin tilanteesta, kun Los Angelesissa astuivat voimaan alan uudenlaiset määräykset. Niiden mukaan pornoelokuvien tekijöiden pitää kuvauksissa käyttää kondomia.

Los Angelesissa sijaitsevat maailman suurimmat pornovideostudiot, mutta tilanne tulee pian olemaan aivan toinen. Aikuisviihdettä tekevät yhtiöt ovat nimittäin ilmoittaneet jättävänsä kaupungin ja siirtyvänsä Venturan piirikuntaan, jossa kuvauksissa ei tarvitse käyttää kondomia, LA Times raportoi.

Kyse on valtavasta viihdebisneksestä, sillä aiemmin Los Angelesissa myönnettiin lupa jopa 500 pornoelokuvalle vuodessa. Kuluvan vuoden alussa määrä on romahtanut muutamaan lupaan. Kerroimme taannoin, että pornoteollisuus on vakavissa ongelmissa myös ilmaisen nettipornon myötä, mutta aikuisviihdealan elokuvia tehdään silti edelleen runsaasti. Jatkossa ei tosin Los Angelesissa – ainakaan luvallisesti.