20 vuotta sitten näkivät maailman ensimmäiset verkkosivut päivänvalon, kun World Wide Web sai alkunsa. Kyseessä oli tuolloin CERN-tutkimuslaitoksen projekti, jossa www-sivut ja niiden tekeminen aukesivat vapaasti käyttöön. Sitä ennen nettisivuja vastasivat lähinnä BBS-palvelut ja keskustelupalstat.
Tim Berners-Leen kehittämään teknologiaan perustuvien varsinaisten www-sivujen tekeminen yleistyi Suomessakin nopeasti, ja jo samana vuonna Suomessa julkaistiin tuhansia verkkosivustoja erityisesti yliopistojen servereillä. Tänään 30. huhtikuuta tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun www-teknologia avattiin yleisesti saataville.
Nyt BBC raportoi, että maailman ensimmäinen internetsivu on palautettu verkkoon pitkän poissaolon jälkeen. Kyseinen verkkosivu löytyy tästä linkistä. Ensimmäinen nettisivu näyttää – tietenkin – varsin pelkistetyltä, mutta kaikki netin tärkeimmät hypertekstin elementit siinä on kuitenkin jo havaittavissa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Digi -osioistamme.