Kuin oikea Hercules! Tältä lihaskimppu The Rock näyttää kuntosalilla

Toimintatähti Dwayne ”The Rock” Johnson kertoi vastikään unelmarooleistaan elokuvasarjoissa, kuten Star Wars, Twilight ja James Bond. Tähti nähdään seuraavaksi valkokankaalla elokuussa ensi-iltansa saavassa Pain and Gain -elokuvassa.

------

41-vuotias toimintatähti tullaan näkemään lähitulevaisuudessa myös antiikin Kreikan puolijumala Herculesin legendaan perustuvassa elokuvassa. Dwayne ”The Rock” Johnson on nyt jakanut Twitter-blogissaan kuvan, jossa hän treenaa elokuvan kuvauksia varten.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter
Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Jo aikaisemmin tähti tarjoili esimakua Hercules-roolistaan toisen Twitter-otoksen muodossa. Kuvassa maskeeraajat valmistelevat Dwaynea rooliin. Näyttelijä kertoo prosessin kestävän päivittäin jopa kolme tuntia. Twitter-kuvien perusteella ex-vapaapainija onkin nappivalinta rooliin.

Johnsonin ensimmäinen varsinainen menestysleffa oli vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Skorpionikuningas, josta hän sai yli viiden miljoonan tilin. Tänä vuonna The Rock nähdään elokuvissa Pain and Gain, G.I. Joe: Retaliation ja Fast and the Furious 6.